Liikennekulttuuri eroaa ulkomailla siitä, mihin suomalaiset ovat tottuneet. Tietyt asiat huomioon ottamalla voi välttää reissun jälkeen postiluukkuun kolahtavat sakkokirjeet.
Pohjoismaissa ajellessa liikennekulttuuri on vielä hyvin samankaltaista kuin Suomessa, paikoin jopa jouhevampaa.
– Eroavaisuudet alkavat kuitenkin näkyä jo Via Balticalla Latviassa ja Liettuassa sekä varsinkin Puolaan asti päästessä. Etelä-Euroopasta eroja löytyy eniten. Vielä hurjempaa on, kun mennään Moldovan kaltaisiin itäisen Euroopan maihin. Siellä voi jo vähän pyöritellä silmiä, Autoliiton matkailupäällikkö Susanna Suokonautio-Hynninen sanoo.
– Italiassa, Espanjassa ja Ranskassa liikenne on kauhean nopeatempoista. Suurkaupungeissa, kuten Pariisissa, on paljon eri kaistoja. Vilkkaaseen maahan tai kaupunkiin lähtiessä rattiin kannattaa laittaa kokenut kuljettaja, jolla ei mene sormi suuhun.
Liikennemerkkejä ei sentään tarvitse alkaa päntätä.
– Ne ovat kaikkialla aika lailla samanlaisia. Kun osaa liikennemerkit Suomessa, pärjää varmasti ulkomaillakin.
– Jokaisella maalla on toki omia erikoisuuksiaan. Ne eivät kuitenkaan välttämättä ole sellaisia, joihin pitäisi reagoida muuten kuin olemalla erityisen varovainen. Esimerkiksi Puolassa joissakin liikennemerkeissä kerrotaan, kuinka monta ihmistä kyseisellä tieosuudella on kuollut ja loukkaantunut.
Ympäristövyöhykkeillä tarra tuulilasiin
Eri maiden liikennemääräyksistä on syytä ottaa selvää ennen matkaa.
– Ranskassa esimerkiksi maksetaan moottoritiemaksuja ajetun matkan mukaan. Maksulliselle tielle tultaessa siis saadaan lipuke ja sieltä poistuttaessa maksetaan lasku kertyneen hinnan perusteella.


