Aurassa Varsinais-Suomessa on roihunnut tiistaina illalla rakennuspalo, jonka takia pelastustoimi antoi vaaratiedotteen.
Varsinais-Suomen pelastuslaitos sai ilmoituksen Aurassa syttyneestä suuresta rakennuspalosta tiistai-iltana kello kymmenen jälkeen.
Paikalle lähetettiin 25 pelastuslaitoksen yksikköä.
Kello 23.03 päivitetyn vaaratiedotteen mukaan rakennuspalosta Auran keskustassa levisi savua Säästökallion suuntaan.
Alueen ihmisiä kehotetiin pysymään sisätiloissa ja sulkemaan ilmanvaihto sekä odottamaan tiedotetta vaaratilanteen päättymisestä.
Varsinais-Suomen pelastuslaitos kertoi noin kello 23.30, että Auran Oikokujalla palaa noin 550 neliöinen kuivurirakennus. Sammutustyöt olivat yhä käynnissä.
Palosta ei ole tämänhetkisen tiedon mukaan aiheutunut henkilövahinkoja.
Pelastuslaitos kertoi Ylelle, että rakennus sijaitsee junaradan varrella ja palosta leviää savua myös radalle päin. Turku–Tampere-radan junaliikennettä joudutaan mahdollisesti rajoittamaan savun vuoksi.
Juttua päivitetty 13.1.2026 kello 23.41.

