Anneli Auerin ja Jens Kukan seksuaalirikossyytteitä ajanut erikoissyyttäjä kertoo, että päätös mahdollisesta tuomion valittamisesta tehdään ensi viikolla.
Syyttäjä on pettynyt Varsinais-Suomen käräjäoikeuden tuomioon Anneli Auerin ja Jens Kukan seksuaalirikostapauksessa, jossa käsiteltiin epäiltyjä rikoksia Auerin lapsia kohtaan.
Oikeus hylkäsi yksimielisesti kaikki syytteet keskiviikkona antamassa ratkaisussaan.
– Lopputulos ei ollut se mitä me tässä ajoimme. Olen vähän pettynyt. Vähän näyttää siltä, että ei ole otettu kantaa niihin perusteluihin mitä me syyttäjät olemme perustelleet, sanoo erikoissyyttäjä Leena Koivuniemi MTV Uutisille.
Koivuniemi kertoo, että syyttäjät miettivät ensi viikolla valtakunnansyyttäjän kanssa, aikovatko lähteä valittamaan tuomiosta.
Lue myös: Anneli Auer kommentoi syytteidensä hylkäämistä
Oikeus katsoi, etteivät lasten vuonna 2011 kertomat kertomukset saaneet tukea somaattisesta tai muustakaan esitetystä näytöstä.
Kertomuksia ei pidetty luotettavana selvityksenä tapauksesta. Muu todistelu sen sijaan tuki uusia kertomuksia siitä, ettei väitettyjä rikoksia tapahtunut.
– Olen henkilökohtaisesti hämmästynyt siitä, että alkuperäisetkään kertomukset eivät olleet luotettavia ja somaattinen näyttö ei ole niitä tukenut. Somaattista näyttöä on arvioitu eri tavalla kuin mitä me sitä arvioimme, Koivumäki toteaa.

