Käräjäoikeuden mukaan uuden oikeudenkäynnin todistelu tuki sitä, että rikoksia ei tapahtunut.
Varsinais-Suomen käräjäoikeus on antanut tuomionsa Anneli Auerin ja Jens Kukan seksuaalirikosasiassa.
Oikeus hylkäsi syytteet.
Käräjäoikeus kertoi tiedotteessaan, että syyttäjien näyttö perustui keskeisesti kolmen nuorimman lapsen vuonna 2011 antamiin kertomuksiin ja näistä laadittuihin lääkärinlausuntoihin.
Oikeus katsoi, etteivät nämä kertomukset saaneet tukea somaattisesta tai muustakaan esitetystä näytöstä. Kertomuksia ei pidetty luotettavana selvityksenä tapauksesta. Muu todistelu sen sijaan tuki uusia kertomuksia siitä, ettei väitettyjä rikoksia tapahtunut.
Oikeus hylkäsi yksimielisesti syytteet kokonaisuudessaan. Lisäksi osa syytekohdista hylättiin vanhentuneina. Vanhentuneet syytteet koskivat Auerin ja Kukan lapsiin kohdistamaa väkivaltaa ja uhkausta. Yhden syytekohdan ajamista syyttäjä ei jatkanut.
Tuomio ei ole lainvoimainen.
Lue myös: Anneli Auer kommentoi syytteidensä hylkäämistä
Taustalla perutut lasten kertomukset
Syyttäjä vaati Auerille ja hänen ex-miesystävälleen tuomiota Auerin lapsiin kohdistuneista seksuaali- ja väkivaltarikoksista.
Tapausta on selvitetty jo noin 15 vuoden ajan. Väitetyistä teoista olivat kertoneet sijaisvanhemmilleen vuonna 2011 Auerin nuorimmat lapset. Auer ja Kukka saivat tapahtumista seitsemän ja puolen vuoden ja kymmenen vuoden ehdottomat vankeusrangaistukset.
Lasten kertoman mukaan raiskauksiin osallistui myös heidän isosiskonsa, joka on kiistänyt tapahtumat. Nuorimmat sisarukset olivat väitettyjen tekojen aikaan 3–9-vuotiaita, vanhin sisko 10–11-vuotias.
Aikuisiksi kasvettuaan, kun Auer ja Kukka olivat jo kärsineet vankeustuomionsa, lapset peruivat puheensa. Tuomio palasi käräjäoikeuden käsiteltäväksi korkeimman oikeuden purettua Auerin ja Kukan tuomion joulukuussa 2024. Asiaa puitiin käräjillä 29 istuntopäivää, joiden aikana kuultiin yhteensä 39 henkilöä.
Uutinen päivittyy.

