Asiantuntijat kertovat, miten unettomuutta tulisi hoitaa: "Pelkästään tuntimäärä ei ole useinkaan se, mitä tavoitellaan"

Mitä haittaa unilääkkeistä on? 1:39
KATSO VIDEO: Mitä haittaa unilääkkeistä on ja milloin niihin kannattaa turvautua?

Univaikeudet yleistyvät, mutta miksi? Uutisaamussa vierailleet asiantuntijat kertoivat, mistä unettomuus johtuu ja miten ongelmaa nykyään hoidetaan.

Jokainen nukkuu välillä huonosti, mutta viime vuosina univaikeudet näyttävät yleistyneen.

Terveyskonserni Mehiläisen keräämän aineiston mukaan unettomuus on lisääntynyt kolmessa vuodessa 36 prosentilla. Havainto perustuu lääkärien tekemiin diagnooseihin. Uniongelmat voivat saada alkunsa jo nuoruudessa. Kouluterveyskyselyn mukaan alle 8 tuntia yössä nukkuvien nuorten määrä on kasvanut.

Univaikeudet eivät aiheuta vain väsymystä seuraavana päivänä. Univaje heijastuu aineenvaihduntaan, aivojen toimintaan ja elintapoihin. Tiedetäänkin että unettomuus lisää esimerkiksi lihavuuden, masennuksen, diabeteksen ja muistisairauksien riskiä.

Osin unettomuuden yleistymistä selittää sen parempi tunnistaminen. Myös hektinen kulttuuri minuuttiaikatauluineen, työ- ja kouluelämän vaatimusten kasvu sekä älylaitteiden unta häiritsevä vaikutus vaikuttavat ilmiön taustalla.

– Oikeastaan kaikki psyykkiset ja fyysiset häiriötekijät voivat häiritä myös unta, THL:n tutkimusprofessori Timo Partonen tiivistää.

Univaikeuksiin kannattaa hakea apua, kun ne alkavat häiritä arjen velvollisuuksista selviämistä ja vapaa-ajasta nauttimista. Mitä suurempi haitta on, sitä nopeammin avun piiriin kannattaa hakeutua.

Unettomuuden hoito

Lähtökohtaisesti unettomuutta hoidetaan lääkkeettömin menetelmin, mikä on linjassa Käypä hoito -suositusten kanssa.

Huomenta Suomi nähdään MTV3-kanavalla joka arkiaamu kello 6.25-9.30 välisenä aikana. 

Viikonloppuisin Huomenta Suomi nähdään kello 9-12. 

Ohjelma on katsottavissa myös MTV Katsomossa ja MTV Uutiset Livessä

– Kaikkein tärkein on alkuun se haastattelu, että ymmärretään, mistä on kyse, Mehiläisen lääketieteellinen johtaja Kaisla Lahdensuo sanoo.

Kun hoitavalla taholla on käsitys unettoman potilaan elämäntavoista ja aiemmista unitottumuksista, alkaa tilannekuva hahmottua. Mikäli taustalla on esimerkiksi alkoholin tai kofeiinipitoisten tuotteiden käyttöä, pelkästään niiden kulutukseen puuttuminen voi parantaa tilannetta huomattavasti.

Unen kannalta olennaista on säännöllinen päivärytmi ja rutiinit. Erilaisissa univalmennuksissa ulkopuolinen henkilö sparraa ihmistä löytämään itselleen sopivan rytmin ja tavat, jotka parantavat elämänlaatua.

– Pelkästään tuntimäärä ei ole useinkaan se, mitä tavoitellaan, Lahdensuo sanoo.

Valmennus voidaan toteuttaa lähi- ja etäkäyntien yhdistelmänä, joiden välissä potilaille voidaan antaa esimerkiksi erilaisia vinkkejä ja välitehtäviä.

Unettomuuden ennaltaehkäisy

Säännöllisyys on avainasemassa paitsi unettomuuden hoidossa myös ennaltaehkäisyssä.

Partonen suosittelee liikkumaan aamuisin ja aamupäivisin esimerkiksi työmatkaliikunnan muodossa – samalla saa elimistöä rytmittävää luonnonvaloa. Myös ateriarytmi tulisi pitää säännöllisenä, mikäli mielii nukkua hyvin.

– Kaikki nämä antavat loogisen aikamerkin sisäiselle kellolle. Silloin se pysyy tahdissa ja säännöllisessä rytmissä. Siitä on suuri etu nukkumiselle, Partonen sanoo.

Ketkä hyötyvät melatoniinin käytöstä? Katso koko haastattelu alla olevalta videolta.

Unettomuuden uudet hoitokeinot 8:39
KATSO VIDEO: Unettomuuden uudet hoitokeinot – melatoniini syrjäyttämässä rauhoittavat unilääkkeet?

Lue myös:

    Uusimmat