Kaikkosen mukaan keskusta pärjää parhaiten yleispuolueena. Puolue tavoittelee mitalisijoja seuraavissa vaaleissa.
Keskustan uusi puheenjohtaja Antti Kaikkonen kritisoi ajatusta siitä, että Suomi olisi pysyvästi jakautumassa punavihreään ja oikeiston siniseen blokkiin, jossa keskustalle ei olisi tarvetta.
– Me keskustalaiset emme mene halpaan. Punavihreä blokki ja oikeistoblokki ovat Amerikan meininkiä, jota Suomi ei tarvitse ja jonka keskusta haastaa, hän sanoi linjapuheessaan.
Kaikkosen mukaan blokkien parasta ennen -päivä on seuraavissa eduskuntavaaleissa.
– Pitäkää blokkinne, niiden ”parasta ennen” -päivä on keväällä 2027. Sen tulette näkemään, Kaikkonen sanoi saaden isot aplodit.
Hänen mukaansa jos keskustaa ei olisi, se pitäisi nyt keksiä.
– Keskustaa tarvitaan torjumaan Suomen jakautuminen kahteen kyräilevään leiriin myös seuraavat sata vuotta.
Kaikkonen valittiin eilen keskustan uudeksi puheenjohtajaksi. Kaikkonen voitti puoluekokouksessa pidetyssä äänestyksessä kansanedustaja Tuomas Kettusen äänin 1368–308.
"Rahaa löytyy Turun tunnin junaan"
Kaikkonen jatkoi myös hallituspolitiikan kritisointia edeltäjänsä Annika Saarikon tapaan. Puheenjohtajan tehtävästä väistynyt Saarikko hyökkäsi viikonlopun puheissaan niin perussuomalaisia kuin kokoomusta vastaan ja syytti hallituksen olevan rakentamassa "yövartijavaltiota".
Kaikkonen myös totesi, että kokoomuksen ja perussuomalaisten osalta ei enää aina tiedä, mistä toinen alkaa ja mihin toinen päättyy.
Hänen mukaansa on käynyt selväksi, että keskustalaisesta politiikasta hallituksen linja on aika kaukana.
Hän kritisoi hallituksen talousratkaisuja, jossa kaljaveroa lasketaan ja lääkeveroa kiristetään.