Antti Heikkilän vinkit selkävaivoista kärsiville
Antti Heikkilä neuvoo selkävaivaisia antamaan itselleen armoa ja vähentämään omaa vaatimustasoa.
Selkäkipujen taustalla piilee psykosomaattinen oireisto. Kipu on merkki stressistä tai ristiriidasta elämässä.
− Mieti, miksi olet jännittynyt. Ihmiset suhtautuvat stressiin usein niin, että paine tulee ulkopuolisesta maailmasta. Todellinen stressi tulee kuitenkin siitä, että ihmisellä on liian suuret vaatimukset itseään kohtaan, Heikkilä painottaa.
Kivut iskevät yhtä lailla huippu-urheilijoiden kuin sohvaperunoihinkin. Jo tämä todistaa, ettei liikunnalla voi ehkäistä kipuja.
− Kipu ei ole kiinni liikkumisesta tai liikkumattomuudesta. Liikkuminen on kuitenkin osa pelon murtamista. Kipuilevana ei ole paras aika aloittaa uutta lajia. Liiku mieluummin tuttuun tapaan.
Näyttöpäätteen edessä tehtävä työ on yleistynyt. Huonon työergonomian sanotaan lisäävän erilaisia kiputiloja. Pitääkö tähän kiinnittää huomiota?
− Kipu tulee usein esiin huonon työergonomian yhteydessä, mutta se on vain laukaiseva tekijä, Heikkilä sanoo.
Studio55/Jenni Kokkonen
Uusimmat
-
07:49
TPS-kulisseissa käänne – johtoportaaseen uusi nimi eduskunnasta
-
07:01
Päivittäinen kipu varjosti Ilarin, 29, elämää – nyt ex-ammattiurheilija on osa jättimäistä suomalaisilmiötä: "Tässä pysytään"
-
06:55
Ainakin sata ihmistä kuollut hääjuhlassa Irakissa
-
06:50
Ilves kirouksen kourissa SM-liigassa – Antti Pennanen kommentoi merkittävää ongelmaa: "Se on todella vaikeaa"
-
06:45
Tuleeko MM-kalenteriin palaavasta kisasta Rovanperän näytös? Chilen rallissa suomalaiskuskille osuvat erikoisuutensa
-
06:45
Nämä ruoat voivat pienentää sydän- ja verisuonitautien riskiä – syötkö jo?
-
06:42
Kansalaisaloite Venäjän Maarianhaminan-konsulaatista keräsi 50 000 allekirjoitusta – etenemässä eduskuntaan
-
06:32
Hollywood-tuotannot lamauttanut käsikirjoittajien lakko päättyy
-
06:27
Neljän lapsen yksinhuoltaja etsii kuumeisesti uutta asuntoa Helsingin vuokrakurimuksessa: "Olen peloissani"
-
06:05
Niko Ranta-aho kertoo kirjassaan, kuinka sai kuulla Sofia Belórfin ja Stefan Thermanin suhteesta – totuuden kertoi Martina Aitolehti
-
06:04
SM-liigan huutelukohussa rajuja epäonnistumisia, Lauri Marjamäen tulevaisuus tapetilla – Petteri Sihvoselta kova paljastus Kiekko-Espoosta
-
05:50
Tuomari: Trump yliarvioi omaisuuttaan miljardeilla saadakseen parempia sopimuksia
-
05:50
Mies keksi kavalan keinon kiertää ex-kumppaninsa sosiaalisen median estot – rakkaudentunnustukset perille 0,01 eurolla
-
05:37
Zelenskyi: Hyviä merkkejä nähtävissä – MTV seuraa sotaa
-
05:32
Koulukiusaaminen on liian laimea sana – rikosilmoitus kannattaa tehdä matalalla kynnyksellä
-
05:11
Ammattiliittojen mielenilmaukset jatkuvat tänään – pääministeri Orpo tapaa työmarkkinajohtajia
-
23:43
Zelenskyi videopuheessaan: "Pakotteet eivät riitä pysäyttämään Venäjän aggressiota" – MTV seuraa sotaa
-
23:39
IEA: Sota Ukrainassa on vauhdittanut vihreää siirtymää
-
22:54
MTV Uutiset Detroitissa: Joe Biden kävi osoittamassa tukeaan lakkoilijoille – Trump syyttää suunnitelmiensa kopioinnista
-
22:20
Suomi väänsi savessa – arvokas voitto karmealta kentältä
-
Lataa lisää