Avioeroriita on herättänyt suurta huomiota myös sijoittajien keskuudessa, koska siihen liittyvä yritysrypäs on tekoälybuumin suurimpien hyötyjien joukossa.
Etelä-Korean toiseksi suurimman yritysryppään SK Groupin hallituksen puheenjohtaja Chey Tae-won määrättiin perjantaina maksamaan entiselle vaimolleen Roh Soh-yeongille 944 miljardin wonin eli noin noin 570 miljoonan euron omaisuuskorvaus avioeroriidassa.
Kyseessä on yksi Etelä-Korean seuratuimmista avioerotapauksista, sillä ratkaisu koskee myös miljardöörin omistuksia SK Groupin -emoyhtiössä.
Korvaussumma on kuitenkin selvästi pienempi kuin viime vuonna annetussa hovioikeuden ratkaisussa, jossa Rohille määrättiin maksettavaksi 1,38 miljardia wonia eli nykykurssilla 828 miljoonaa euroa.
Varsinainen avioero sekä noin kahden miljardin wonin vahingonkorvaus on jo aiemmin vahvistettu. Oikeudessa oli enää ratkaistavana omaisuuden jako.
Taustalla kiista miljardiomaisuudesta
Tapaus nousi uudelleen käsittelyyn sen jälkeen, kun Etelä-Korean korkein oikeus kumosi viime vuonna osan aiemmasta ratkaisusta.
Korkeimman oikeuden mukaan ex-vaimo Rohin isän eli SK Groupin entisen presidentin Roh Tae-woon väitettyä taloudellista panosta yhtiön rakentamisessa ei voitu pitää perusteena omaisuuden jaossa.
Soulin korkein oikeus katsoi nyt, että SK Groupin emoyhtiön SK Inc:n osakkeet kuuluvat avioeron yhteydessä jaettavaan omaisuuteen. Samalla se päätti, että ex-aviomies Chey saa pitää osakkeensa ja maksaa korvauksen käteisenä sen sijaan, että luovuttaisi osakkeita entiselle puolisolleen.
Oikeuden mukaan ratkaisu turvaa SK Groupin omistuksen ja määräysvallan säilymisen.
Tekoälybuumi kasvatti kiinnostusta tapaukseen
Avioeroriita on herättänyt suurta huomiota myös sijoittajien keskuudessa, koska SK Group on noussut viime vuosina tekoälybuumin suurimpien hyötyjien joukkoon.

