Antero Mertaranta nimeää Ruotsi-ottelun neljä suomalaisonnistujaa – "Tämä antaa lupauksia Dohaa kohti"

Ruotsi–Suomi-yleisurheilumaaottelussa Tukholmassa erottautui C Moren selostajan Antero Mertarannan papereissa neljä suomalaisonnistujaa. Lauantaina 110 metrin aidoissa vaikutuksen teki Elmo Lakka, ja sunnuntaina loistivat 100 metrin aiturit Annimari Korte ja Nooralotta Neziri sekä pituushyppääjä Kristian Pulli.

Lakka tikkasi 110 metrin aitojen lajivoiton uransa toiseksi parhaalla ajalla 13,56. Lakan tänä vuonna juoksema ennätys on 13,49.

– Elmo Lakka oli ensimmäisenä päivänä se urheilija, joka urheili minusta sillä tasolla, jolla hänen tällä hetkellä kuuluu: 13,50:n pintaan. Olisi hyvä, että hän löytäisi perusvarmuutensa ja hyvän rytmin itselleen, koska hänen rankinginsa tulee riittämään MM-kisoihin, Mertaranta ruotii.

– Taso MM-kisoissa on hirvittävän kova, eikä niistä kannata sen kummemmin puhua, muuta kuin lähteä alkueräjuoksusta liikkeelle. Mutta on tärkeää, että Ruotsi-ottelun kaltaisessa tapahtumassa on tiettyjä lajeja, joissa voi aidosti ja pitääkin tehdä tulosta. Tämä oli yksi niistä. Elmon juoksu oli ensimmäisen päivän helmi.

Naisten 100 metrin aidoissa suomalaiset liitivät sunnuntaina kolmoisvoittoon järjestyksessä Annimari Korte (12,85), Nooralotta Neziri (12,92) ja Reetta Hurske (13,09). 

– Oli ilahduttavaa nähdä, että sekä Korte että Neziri juoksivat hyvät ajat. Tämä antaa lupauksia Dohaa kohti – potentiaalia on.

Mertaranta näkee Kortteella ja Nezirillä Dohan MM-kisoissa reilun kuukauden päästä mahdollisuudet välieriin.

– Seuraavat viikot ovat äärimmäisen tärkeä ja hienovarainen vaihe. Miten valmistautuminen ja viimeistely onnistuu, jotta he ovat parhaassa mahdollisessa tikissä? Molempien osalta realistinen tavoite on se, että he pääsisivät välieräjuoksuun. Sen päälle jos jotain tulee, se on mieletöntä plussaa.

Hurskeen osalta Ruotsi-ottelu ei ainakaan nostanut odotuksia.

– Hurske oli pettynyt omaan suoritukseensa, ja niin kannattaa ollakin, kun aika painuu selvästi päälle 13 sekunnin. Se ei ole hyvä asia jatkoa ajatellen, kun koko ajan muistetaan se, että naisten pika-aidoissa taso on jatkuvasti tiivistynyt.

– Fakta on silti se, että meillä on kolme niin loistavaa naisaituria, että meillä saattaa parhaimmillaan olla Euroopan mestaruuskisoissa kolme naista finaalissa. Mennään kuitenkin askel kerrallaan.

"Hieno asia"

Otetaan siis kiinni nykyhetkeen. Yksi Mertarannan hehkuttamista suomalaisurheilijoista oli Kristian Pulli, joka hyppäsi Ruotsi-ottelussa 3,9 sekuntimetrin myötätuuleen voittoisasti 810. Sallituissa oloissa Pulli läväytti Ruotsia vastaan 805, jolla hän sivusi Sierra Nevadan korkeassa ilmanalassa aiemmin hyppäämäänsä kauden kotimaista kärkitulosta.

– Erinomainen suoritus. Aina kun suomalainen hyppää sallituissa oloissa yli kahdeksan metriä, se on hieno asia. Pituudessa on vain niin valtavan kova taso, että siihen pitäisi saada senttejä lisää, jotta hän kolkuttelisi arvokisojen portteja, Mertaranta summaa.

Dohan MM-paikkaan vaaditaan pituudessa tällä hetkellä rankingin perusteella tulos 810. Varsinainen MM-kisaraja on 817.

Lue myös:

    Uusimmat