Nyt myös hautakiven voi saada itselleen käytettynä. Joensuun hautausmaalla tehtiin pieni oivallus kierrätyksen helpottamiseksi.
Vanhojen hautakivien kierrätys yleistyy seurakunnissa. Joensuun evankelisluterilaisessa seurakuntayhtymässä on menty askel pitemmälle, kun käytössä olleen hautakiven saa hautapaikkaa varatessa kaupan päälle.
Vanhan hautakiven uudelleenkäytön suurin kynnys on edellisen vainajan tekstit kivessä. Joensuun hautausmaalla hoksattiin, miten aiemman vainajan tiedot saadaan piiloon.
– Joku sellainen levy siihen eteen pitää laittaa siihen kiveen eteen, että se nimi peittyy mutta se on kuitenkin sellainen huomaamaton, kertoo hautaustoimen päällikkö Virpi Kiviniemi Joensuun seurakuntayhtymästä.
Kiviniemen mukaan ratkaisu herätti kansalaisten kiinnostuksen.
– Se on tarpeeksi näyttävä, mutta ei kuitenkaan silmiinpistävä. Että tästä voi ottaa myöskin tämän muistomerkin samalla hintaa tavallaan.
Vanerilla peitettyjä hautakiviä on tarjolla pitkin isoa hautausmaata. Osa omaisista on kiinnostunut kierrätysideasta, osa hakee kustannussäästöä.
– Siellä on ehkä viitisenkymmentä muistomerkkiä, jotka palautuisivat seurakunnalle ja niistä sitten osa on sellaisia, jotka kannattaisi säästää.
Monissa hautakivissä on vanhoja koristeellisia muotoja, joita ei nykyään enää käytetä. Jutussa esitellyssä noin 70 vuotta vanhassa kivessä on harvinainen käsin hakattu pinta.
– Kivellä täytyy olla tietynlainen paksuus, että se pystytään hiomalla, että siihen jää vielä sitä paksuutta, että ihan ohutta kiveä ei voi ottaa käyttöön, Kiviniemi jatkaa.
Joensuun hautaustoimen esimerkki on herättänyt kiinnostusta myös muissa seurakunnissa kierrätyksen lisäämiseksi. Jos uutta omistajaa kivelle ei löydy, hautakivilläkin on oma hautausmaansa. Osa näistä käytetään rakennusmateriaalina, osa murskataan.
