Nuorena julkisuuteen astuminen on kovettanut laulaja Tuure Boeliuksen kuorta, mutta hän on siitä huolimatta käynyt läpi myös vaikeita hetkiä.
Laulaja Tuure Boelius oli juhlistamassa suomalaista muotia hiljattain vietetyssä Finnish Fashion Awards -palkintogaalassa. Hän kertoi MTV Uutisille, että on työstänyt viime aikoina paljon uutta musiikkia ja odottaa jo innolla kesän keikkoja.
– On tosi kivaa, kun pääsee menemään ympäri kaunista Suomea, hän tunnelmoi tulevia keikkojaan.
Alun perin tubettajana tunnetuksi tullut Boelius aloitti musiikkiuransa vuonna 2017. Vuosien varrelta mieleenpainuvimmaksi kesäkeikkamuistoksi on jäänyt muutaman vuoden takainen keikka Helsinki Pride -tapahtumassa.
– Olin siellä pääesiintyjänä, ja se ihmismassa oli niin järjetön. Siellä on kohdeyleisöäni, joten siinä oli sellaista isoa juhlan tunnelmaa. Sain siitä tosi paljon, hän hymyili.
Lue myös: Uutta musiikkia julkaissut Tuure Boelius seisoo vähemmistöjen puolella: "Meidän päättäjämme eivät valitettavasti siihen pysty"
Boelius saa musiikkinsa tiimoilta ristiriitaista palautetta: moni rakastaa, mutta moni myös vihaa. Laulajan mukaan hänen uudempi tuotantonsa ei ole tavoittanut yhtä paljon kuuntelijoita kuin osa hänen aiemmista julkaisuistaan, ja se näkyy hänen mukaansa myös kommenttien laadussa ja määrässä.

