Amerikkalaismies halasi ihmisiä syntymäpäivillä ja hautajaisissa – kolme kuoli koronaan

Mistä koronaviruksen voi tunnistaa?  Nämä ovat viruksen tyypillisimmät oireet 0:33
Mistä koronaviruksen voi tunnistaa? Katso oireet videolta.

Yhdysvaltain tautikeskuksen (CDC) julkaisema raportti alleviivaa, miksi fyysisten sosiaalisten kontaktien karttaminen voi olla elämän ja kuoleman kysymys. 

Raportissa kerrotaan koronatartunnan saaneesta yhdysvaltalaisesta miehestä, joka sairastutti kahdessa tilaisuudessa – syntymäpäivillä ja hautajaisissa – 15 muuta ihmistä. Nyt heistä kolme on kuollut.

Chicagossa ilmenneen tautirykelmän koronapotilaat olivat iältään 5–86-vuotiaita. Kaikki kolme kuollutta olivat yli 60-vuotiaita ja heillä oli perussairaus.

Mies sairasti koronaa tietämättään

Hautajaiset järjestettiin helmikuussa ennen kuin Maailman terveysjärjestö WHO oli julistanut koronaviruksen pandemiaksi. Hiljattain ulkomailta Yhdysvaltoihin palannut chicagolaismies oli surevan perheen läheinen ystävä. Ulkomaanmatkan jälkeen hänellä oli lieviä hengitystieoireita. Myöhemmin tehdyissä testeissä varmistui, että mies oli sairastunut koronaviruksen aiheuttamaan covid-19-tautiin.

Oireistaan huolimatta mies tapasi surevan perheen jo hautajaisia edeltävänä päivänä illallisen merkeissä. Hän tuli myös hautajaisiin ja osoitti suruvalittelunsa halaten ainakin neljää perheenjäsentä.

Näillä neljällä henkilöllä ilmeni koronaoireita viikon sisään hautajaisista. Yksi heistä kuoli covid-19-tautiin, mutta ennen tätä eräs perheenjäsen vieraili sairaalassa. Myös tämä henkilö oli ollut läheisessä kontaktissa matkoilta palanneen miehen kanssa.

Vierailija syleili koronaan sairastuneita sukulaisiaan sairaalassa ilman henkilökohtaisia suojausvälineitä. Kolme päivää vierailun jälkeen vierailijalle kehittyi koronaoireita, kuten kuumetta ja yskää.

Sairastutti seitsemän syntymäpäiväjuhlijaa

Hautajaisissa tartuntaketjun alulle pistänyt mies koki edelleen vain lieviä hengitystieoireita. Vain kolme päivää hautajaisten jälkeen hän osallistui toisen perheen järjestämiin syntymäpäiväjuhliin.

Juhlien aikana mies halasi muita vieraita ja söi heidän kanssaan. Viikon kuluttua seitsemän vierasta oli sairastunut koronavirustautiin. Juhlijoista kaksi sairastui vakavammin ja kuoli sairaalahoidosta huolimatta.

Kolme mahdollisesti koronaan sairastunutta juhlijaa osallistui omalla tahollaan jumalanpalvelukseen kuusi päivää sen jälkeen, kun heillä oli ollut hengitystieoireita. Myöhemmin eräällä kirkossa olleella todettiin covid-19. Henkilö oli ollut koronakantajien läheisyydessä messun ajan.

Perhetapaamisten lähikontaktit saavat viruksen leviämään villisti

Raportin mukaan hautajaisissa ja syntymäpäivillä vieraillut mies oli tartuttanut 10 ihmistä, vaikka hän oli ollut lieväoireinen. Koronatartunnan saaneet ihmiset jatkoivat taudin levittämistä edelleen. Yhteensä tautirykelmä koskee 16 ihmistä. Tartunnoista seitsemän on varmistettuja ja yhdeksän epäilyjä.

Tapaukset alleviivaavat, miksi sosiaalinen vetäytyminen estää koronaviruksen leviämistä – myös perhepiirissä. Kun toisilleen läheiset henkilöt kokoontuvat, kuuluu tapaamiseen tyypillisesti lähikontakteja, kuten halauksia, pusuja ja vieretysten istumista. Tämä antaa koronavirukselle otolliset olosuhteet levitä villisti.

Raportin sairastumiset tapahtuivat kuitenkin ennen kuin Yhdysvalloissa otettiin käyttöön rajoitustoimet.

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.

Lähteet: CDC, BuzzFeed News

Lue myös:

    Uusimmat