Koronaviruksen aiheuttaman covid-19-taudin oireet voivat olla niin epämääräisiä ja lieviä, ettei niitä välttämättä osaa yhdistää hengenvaarallisena pidettyyn infektioon.
Koronavirustaudin itämisajaksi, eli ajaksi tartunnasta ensioireiden alkuun, on arvioitu 1–14 päivää. Sairastunut saattaa tartuttaa muita jo ennen oireilua. Tutkimuksessa on saatu viitteitä myös siitä, että infektioitunut voi levittää koronaa vielä useita päiviä oireiden päättymisen jälkeen. Kaikkien olisikin vältettävä epidemia-aikana lähikontakteja.
Useat koronavirustautiin sairastuneet käyvät läpi lievän tautimuodon, mutta osalla infektio aiheuttaa hengenvaarallisen sairauden. Tyypillisiä covid-19-taudin oireita ovat:
- kuume
- yskä
- hengenahdistus
- lihaskipu
- väsymys
Sairastuneita hoitaneet ovat kuitenkin huomanneet, että tartunta voi oireilla myös salakavalammilla tavoilla. Lievän koronavirustaudin oireita ovat: