Allergiakausi alkaa: Tällainen koti helpottaa oireita!

Allergiakaudesta on luvattu aiempaa helpompaa, mutta siitepöly voi silti kulkeutua ikävästi sisään myös kotiovesta. Kokosimme yhteen keinot, joiden avulla vähennät oireilua sisällä.

Allergiakausi on alkamaisillaan, joten nyt on oikea hetki laittaa koti kuntoon.

Siivoa koti allergiakuntoon:

  • Kodin siivoaminen ainakin kerran viikossa pitää siitepölyt parhaiten poissa. Imuroi koti ja odottele tunti pari, jotta pöly laskeutuu. Moppaa sen jälkeen lattiat kostealla ja pyyhkäise muutkin kodin pinnat puhtaiksi.
  • Kostealla pyyhkiminen on tärkeää, koska pelkkä imurointi saattaa vain pistää villakoirat pöllyämään.
  • Kenkien ja ulkovaatteiden kautta kotiin kulkeutuu siitepölyä. Ulkokengillä ei tietenkään pidä kulkea kotona. Eteisen lattia on hyvä sipaista mopilla useamman kerran viikossa.
  • Varsinkin ulkovaatteet on hyvä säilyttää tiiviisti kaapeissa.
  • Pyykkejä ja vuodevaatteita ei sovi kuivattaa tai tuulettaa ulkona. Vuodevaatteiden pesu on kuitenkin paikallaan, mutta kuivatus pitää hoitaa sisätiloissa.
  • Erityisesti tyynyn puhtaudesta ja raikkaudesta kannattaa huolehtia. Vaihda tyynyliina usein ja pudistele tyyny pikaisesti ulkosalla.
  • Hiukset suositellaan ainakin huuhtaisemaan vedellä ennen nukkumaanmenoa. Pikainen suihku voi olla paikallaan, jotta siitepölyt saadaan pois myös iholta.
  • Sarvikuonokannun eli nenänhuuhtelukannun käyttäminen voi helpottaa myös allergisen oloa.
  • Älä poimi maljakoihin koivunoksia tai pajunkissoja.
  • Jos kodissasi on koneellinen ilmanvaihtojärjestelmä, kannattaa ilmansuodatin vaihtaa viimeistään nyt. Ilmansuodatin tukkeutuu herkästi katu- ja siitepölystä. Paras aika vaihtaa suodatin on juuri ennen katupölykauden alkua ja sen jälkeen. Erillinen hiukkassuodatin voi myös olla tarpeen.
  • Suodatinkangas on varteenotettava vaihtoehto puhdasta sisäilmaa tavoiteltaessa. Suodatinkangas asennetaan tuuletusikkunoihin ja ulkoilmaventtiileihin. Kangas estää siitepölyn ja katupölyn pääsemisen sisälle kotiin. Näin tuulettamisen voi hoitaa hyvillä mielin.
  • Jos allergiaoireet ovat voimakkaat, ilmanpuhdistin saattaa tuoda apua.
  • Siitepölyä on eniten ilmassa aurinkoisella ja tuulisella säällä. Myös sateen alkaessa tai kunnon ukkosmyrskyssä siitepölymäärät ovat tavallista korkeammalla. Vähiten siitepölyä arvioidaan olevan aamuisin, iltaisin ja kostealla säällä. Koti kannattaa tuulettaa silloin kunnolla. Hyvä tuuletusajankohta on myös heti sateen jälkeen.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat