Alexzandraa, 17, kiusattiin vakavan sairauden vuoksi: ”He kutsuivat minua syöpäh****ksi”

Syöpää sairastaneen ruotsalaistytön paranemistaistelussa ei ollut kyse ainoastaan syövästä. Rankkojen hoitojen lisäksi hän joutui kestämään myös julmaa koulukiusaamista. 

Kesällä 2007 kahdeksanvuotiaan ruotsalaistytön elämä muuttui hetkessä painajaiseksi. Aurinkoisesta kesälomasta nauttinut Alexzandra Östberg alkoi tuntea päivä päivältä pahenevaa kipua jalassaan, jonka vuoksi vanhemmat veivät tytön lopulta lääkärin vastaanotolle.

Lääkärit pohtivat tytön kärsivän vain tavallisista kasvukivuista, mutta vanhemmat aavistivat, että kyse olisi jostain pahemmasta. He olivat oikeassa.

Ontuvaa tyttöä vierastettiin koulussa

Muutamaa päivää röntgenkuvausten jälkeen perhe sai puhelun, jossa heitä pyydettiin tulemaan sairaalaan, sillä diagnoosia ei haluttu kertoa puhelimessa. Sairaalassa lääkärit kertoivat tytön jalasta löytyneen pahanlaatuisen kasvaimen, joka vaatisi välitöntä hoitoa.

Järkyttävien uutisten jälkeen tyttö joutui nopeasti leikkauspöydälle ja kemoterapiahoitoihin. Aktiivisen tytön elämä täyttyi rankoista hoidoista ja sairaala-elämästä. 

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Syöpä ja hoitojen aiheuttama kipu ei kuitenkaan ollut ainoa asia, jonka tyttö joutui kamppailemaan. Palattuaan takaisin kouluun kolmannelle luokalle, leikkausten vuoksi ontuva tyttö joutui luokkatovereiden silmätikuksi.

– He kutsuivat minua syöpähuoraksi. Lapset koulussa eivät halunneet istua viereeni, Alexzandra kertoo kokemuksistaan.  

Kaksi vuotta sitten tehdyn leikkauksen ansiosta tyttö on tänä päivänä vapaa syövästä, vaikka sairaus kummittelee vielä väkisinkin hänen elämässään. Vielä tänäkin päivänä hän saa internetin kautta ilkeitä sairauteen liittyviä kommentteja.

"Älä koskaan anna periksi!"

Kiusaaminen ei ole saanut häntä lannistumaan, vaan painvastoin. Se on tehnyt hänestä omien sanojensa mukaan vahvemman.

– Kyse on tietämättömyydestä ja pelosta. Jos ihmisillä olisi tietoa taudista, he eivät tulisi sanomaan tällaisia asioita.

Alexzandra onkin liittynyt syöpäjärjestöön, jonka tarkoituksena on levittää tietoa sairaudesta ja auttaa syöpää sairastavia nuoria eteenpäin elämässä.

– Se voi välillä tuntua toivottomalta, mutta jatka taistelua! Älä koskaan anna periksi! Alexzandra kiteyttää. 

Lähde: Expressen

Lue myös:

    Uusimmat