Alabaman korkein oikeus linjaa jäädytettyjen alkioiden olevan lapsia

Alabaman osavaltion korkein oikeus linjasi, että jäädytetyt alkiot katsotaan lapsiksi.

Yhdysvaltojen Alabamassa osavaltion suurin sairaala on keskeyttänyt in vitro fertilisaatiot (IVF) eli koeputkihedelmöityshoidot rikossyytteiden pelossa.

Osavaltion korkein oikeus linjasi jäädytettyjen alkioiden olevan lain silmissä lapsia.

BBC:n mukaan Alabaman lääketieteellinen yliopisto Birminghamissa jatkaa munasolujen keräämistä raskautta toivovilta naisilta, mutta on keskeyttänyt IVF-hoitojen seuraavan vaiheen, jossa munasolut hedelmöitetään ennen kohtuun asettamista.

– Olemme surullisia tämän vaikutuksista potilaisiimme, jotka yrittävät saada vauvaa IVF-hoidolla, sairaalan tiedotteessa kerrotaan.

IVF eli koeputkihedelmöitys on hoitomenetelmä, jossa naisen munasolu hedelmöitetään miehen siittiöillä kehon ulkopuolella, jonka jälkeen hedelmöittyneen munasolun annetaan kasvaa alkioksi eli varhaisimmaksi kehitysmuodoksi ennen asettamista naisen kohtuun.

Alkionsiirto johtaa raskauteen ja synnytykseen vain 20–25 prosentin todennäköisyydellä, joten ylimääräiset alkiot pakastetaan myöhempiä yrityksiä varten.

Taustalla alkioiden tuhoamiseen johtanut tapaus

Oikeuden päätöksen taustalla on oikeusjuttu, jossa kolme pariskuntaa syytti sairaalaa alkioiden tuhoamisesta vahingossa vuonna 2020.

BBC:n mukaan potilas oli kuljeksinut tilaan, jossa alkioita säilytetään. Potilas oli alkanut käsitellä niitä ja pudottanut ne lattialle vahingossa, minkä vuoksi ne tuhoutuivat.

Pariskunnat nostivat kuolemantuottamuksesta oikeusjutun hedelmöityshoitoja tarjoavaa keskusta ja terveysjärjestöä vastaan vedoten aiempaan lainsäädäntöön, joka koski sikiöitä, mutta ei alkioita.

Alempi oikeusaste katsoi, etteivät jäädytetyt alkiot ole ihmisiä, eikä syytettä kuolemantuottamuksesta voida nostaa.

Alabaman korkein oikeus kuitenkin asettui pariskuntien puolelle ja linjasi alkioiden olevan lapsia. Oikeuden mukaan laki koskee "kaikkia syntymättömiä lapsia riippumatta heidän sijainnistaan".

– Jopa ennen syntymäänsä jokainen ihminen on Jumalan kuva, eikä heidän elämäänsä voi tuhota ilman hänen kunniansa häpäisyä, kirjoitti Alabaman korkeimman oikeuden puheenjohtaja Tom Parker.

Konservatiivit kiittävät, Valkoinen talo tyrmistyi

Yhdysvaltojen konservatiiviryhmät ovat ottaneet uutisen ilolla vastaan.

Republikaanien presidenttiehdokkuudesta kisaava Nikki Haley sanoi alkioiden olevan hänelle vauvoja, mutta veti myöhemmin sanojansa takaisin CNN:n haastattelussa, jossa hän kielsi olevansa oikeuden päätöksen puolella.

Valkoinen talon mukaan päätös aiheuttaa kaaosta amerikkalaisille perheille.

– Päätös on tyrmistyttävä – ja se ryöstää naisilta vapauden päättää milloin ja miten he haluavat perustaa perheen, varapresidentti Kamala Harris kirjoitti X:ssä.

Vuonna 2022 Yhdysvaltojen korkein oikeus kumosi naisten aborttioikeudesta linjanneen päätöksen, jonka jälkeen jotkin osavaltiot ovat alkaneet tiukentaa aborttioikeutta ja perhepalveluja.

Entinen presidentti Donald Trump on ottanut kunnian kolmen äärikonservatiivisen tuomarin nimittämisestä korkeimpaan oikeuteen, joiden äänien avulla aborttivapaudesta linjannut päätös kumottiin.

Lue myös:

    Uusimmat