Kohuoikeudenkäynti päättyi tuloksettomana. Seuraavaksi syyttäjät joutuvat harkitsemaan, viedäänkö tapaus uudelleen käräjille.
Yhdysvalloissa Lindsay Clancyn kohuoikeudenkäynti on päättynyt farssiin. New York Timesin mukaan valamiehistö ei viikon neuvotteluista huolimatta onnistunut pääsemään yksimielisyyteen.
Tämän vuoksi tapausta hoitava tuomari William Sullivan julisti oikeudenkäynnin epäonnistuneeksi.
Käytännössä oikeudenkäynti päätettiin tuloksettomana. Syyttäjät joutuvat seuraavaksi harkitsemaan, vievätkö he tapauksen uudelleen käräjille. Uudessa oikeudenkäynnissä olisi myös uusi valamiehistö.
Syyttäjät voivat myös yrittää neuvotella Clancyn kanssa syytesopimuksen.
Uutistoimisto AP kertoi keskiviikkona, että olisi epätodennäköistä, että syyttäjät päättäisivät luopua jutusta, mikäli ensimmäinen oikeudenkäynti päättyy tuloksettomana.
Oikeudenkäynnin aikana kaksitoistahenkinen valamiehistö ajautui umpikujaan, kun yksi jäsen aiheutti kannallaan pattitilanteen.
New York Timesin mukaan 11 jäsentä olisi ollut valmis julkistamaan Clancyn syyttömäksi. Yksi jäsen puolestaan esti yksimielisen ratkaisun antamisen.
NY Timesin tiedot perustuvat Clancyn asianajan Kevin Reddingtonin sanomisiin.
Amerikkalaislehti kuitenkin toteaa, ettei ole selvää, mitä kaikkia syytteitä mahdollinen syyttömäksi julistaminen olisi koskenut.
Tapauksen tuomari joutui käsittelyn aikana varmistamaan jokaiselta valamiehistön jäseneltä, ymmärtävätkö nämä, mitä lakitermi ”varteenotettava epäily” käytännössä tarkoittaa.
Huolestuttava hakuhistoria
Valtavaa huomiota herättäneessä tapauksessa on ollut kyse siitä, että äiti Lindsay Clancy surmasi kolme lastaan kuristamalla, minkä jälkeen hän yritti myös tappaa itsensä.
Clancy on itsemurhayrityksensä jäljiltä halvaantunut vyötäröstä alaspäin, ja istuu pyörätuolissa. Hän on myöntänyt lastensa surmat, mutta tapauksessa keskeistä on, oliko hän teoistaan rikosoikeudellisessa vastuussa.
Puolustuksen mukaan Clancy kärsi synnytyksen jälkeisestä psykoosista ja kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä.

