Älä anna toisen huonon tuulen tarttua sinuun – opettele kolme niksiä

Jos sinusta on joskus tuntunut, että perheenjäsenen tai työkaverin huono tuuli on tarttunut sinuun, et ole vain kuvitellut. Väitetään, että tunteet tarttuvat ihmisestä toiseen jopa helpommin kuin flunssa.

Niin toisen ihmisen ilo, suru, viha kuin pelkokin voi luikerrella tiensä oman pääkoppaan. Eikä sitä välttämättä edes tajua – ihmisillä on tapana alkaa tiedostamattaan matkia keskustelukumppaninsa ilmeitä, asentoa, kehonkieltä ja puheen rytmiä. Tällaisen automaattisen liikkeiden jäljittelyn seurauksena voikin sitten saavuttaa myös saman tunnetilan.

Aihetta kommentoivat Huffington Post -sivustolle psykologian professori John T. Cacioppo Chicagon yliopistosta sekä psykiatri Judith Orloff.

Ketään tuskin haittaa, jos saa oman osansa toisen ihmisen innostuksesta tai ilosta. Ajan viettäminen positiivisten ihmisten seurassa voikin olla mitä tehokkain ”mielialalääke”. Kukaan kuitenkaan tuskin haluaa imeä toisen ikävää oloa tai negatiivisuutta itseensä. Myrkylliseltä ilmapiiriltä voi suojautua seuraavilla keinoilla.

Jäljitä tunne takaisin alkuperäiseen lähteeseen

Kysy itseltäsi, oletko surullinen aidosti vai koska olet ollut lähellä sellaista ihmistä, joka tunsi itsensä surulliseksi? Kun tunnistaa, kenelle tunne oikeasti kuuluu, sen voi järkiperäisesti etäännyttää.

Tiedosta kehon kielesi

Koska tunteet tarttuvat usein toisten ilmeitä ja kehon kieltä tiedostamattakin matkimalla, niin kireän tai vihaisen henkilön seurassa kannattaa yrittää pitää omilla kasvoilla neutraali ilme ja keho rennossa asennossa. Myös katsekontaktin välttäminen voi auttaa.

Tunnista rajasi

Kun aistii imevänsä liikaa ahdistusta, surua, ärtyneisyyttä tai negatiivisuutta toisesta ihmisestä, se kannattaa tunnustaa, mutta ei hätääntyä. Hengitä syvään ja keskity hengittämään negatiivisuus ulos. Vaihtoehtoisesti voit kuvitella ympärillesi näkymättömän suojan, joka päästää sisään vain positiiviset tunteet ja pitää negatiiviset ulkona.

Lähde: Huffingtonpost.com

Lue myös:

    Uusimmat