Aktiivihiiltä mainostetaan detox-hittinä – asiantuntija varoittelee: "Älä tuhlaa rahojasi"

Aktiivihiili on lääkehiiltä, jota saatetaan myydä myös detox-tuotteena. – Meille myydään usein ajatusta siitä, että ruokavaliomme ovat jollain tapaa "myrkyllisiä", asiantuntija kommentoi.

Miksi sokeri himottaa? Laillistettu ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen selitti asiaa Hyvää Elämää -lähetyksessä kesäkuussa 2017.

Oletko kuullut aktiivihiilestä? Sitä myydään juomina ja kapseleina, joiden terveysvaikutuksia muun muassa elokuvatähti Gwyneth Paltrow hehkutti jo vuonna 2014.

Hiiltä ei kuitenkaan kannattaisi syödä noin vain, muistuttaa Independent-lehti.

Aktiivihiili on lääkehiiltä

Aktiivihiili on lääkehiiltä, jota käytetään hoitona esimerkiksi myrkytyksiin ja ripuliin. Sen teho perustuu hiilen kykyyn kiinnittää myrkylliset aineet itseensä. Hiilen kerrotaankin usein detox-tuotteena "puhdistavan kehoa". Se voi kuitenkin sitoa itseensä myös ravintoaineita.

– On useita syitä, miksi näitä tuotteita kannattaisi välttää, kertoo Sophie Medlin, joka luennoi työkseen ruokavalio- ja ravitsemusasioista lontoolaisessa King’s Collegessa.

Aktiivihiilen käyttö voi aiheuttaa sivuvaikutuksena esimerkiksi ummetuksen. Se voi helpottaa esimerkiksi yllättävää pahoinvointia, ilmavaivoja tai ripulia, mutta "myrkyttömäksi" hiili ei kehoa tee.

– Meille myydään usein ajatusta siitä, että ruokavaliomme ovat jollain tapaa "myrkyllisiä", kun totuus on, että lukuun ottamatta myrkyn syömistä, ruoka, edes pikaruoka, ei sisällä myrkkyä, Medlin sanoo.

– Sinulla on jo tapa poistaa myrkyt kehostasi (maksasi ja munuaisesi tekevät hyvää työtä tässä asiassa), joten älä tuhlaa rahojasi.

Aktiivihiili ei vie krapulaa pois

Medlin huomauttaa, ettei hiili myöskään nollaa eilisillan mässäillyä tai aamulla yllättänyttä krapulaa, koska se sitoo itseensä vain asioita, jotka ovat edelleen vatsassasi. Se voi sitoa itseensä myös lääkeaineita, ja esimerkiksi e-pillerit voivat sen vuoksi menettää tehoaan.

Lue myös:

    Uusimmat