Englantilaisäiti vei tyttärensä jo 10-vuotiaana kuntosalille, kun tämä ei ollut tyytyväinen painoonsa, kertoo brittilehti Mirror. Sosiaalisessa mediassa mielipiteet ovat jakautuneet, onko äidin teko oikein vai väärin.
Hayley Sinclair, 43, on kuntoillut 16-vuotiaan tyttärensä Maisien kanssa jo viimeisen kuuden vuoden ajan. Kaksikko aloitti kuntosalilla käymisen yhdessä, kun Maisie alkoi 10-vuotiaana valittaa lapsen pyöreydestään.
Tyttö ei ollut ylipainoinen, mutta hän oli omien sanojensa mukaan "hiukan isompi kuin hän halusi olla".
Personal trainerina toimiva Hayley sanoo, että hän tunsi "velvollisuudekseen äitinä" tehdä nuorelle tyttärelle treeniohjelman. Siihen kuului muun muassa vatsalihasrutistuksia ja kyykkyjä.
– Vain neljässä kuukaudessa Maisie näytti hoikemmalta ja hyväkuntoiselta salilla käynnin aloittamisen jälkeen. Hän menetti lapsen pyöreytensä, Hayley kuvaa Mirrorin mukaan.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
"Maisie alkoi pitää enemmän siitä, miltä hän näytti"
Hayleyn mukaan siinä "ei ole mitään väärää", että nuoret lapset hankkiutuvat rantakuntoon. Hän puolustaa treenaamisen aloittamista tyttärensä kanssa jo 10-vuotiaana.
– Se saattaa vaikuttaa jyrkältä asialta sanoa lapselle, mutta Maisie alkoi pitää enemmän siitä, miltä hän näytti ja treenaaminen antoi hänelle lisää itsevarmuutta, Hayley sanoo.
Hayleyn mukaan hän on kuitenkin aina tehnyt tyttärelleen selväksi, että tarkoitus on tulla treenaamalla terveeksi, ei laihaksi. Salilla käyminen on hänen mukaansa hyvää äiti-tytär-aikaa.
