Kolmekymppinen pariskunta päätti toteuttaa haaveensa ja matkustaa asuntoautolla ympäri maailmaa. Nyt he kertovat hurjista käänteistä, joita matkan varrelle on mahtunut.
Mari Muoniovaara ja Pete Pättiniemi hyödynsivät synkät koronavuodet ostamalla asuntoauton ja tekemällä etätöitä ympäri Eurooppaa.
Viime keväänä pariskunta päätti, että nyt on aika tehdä vähän pidempi reissu.
– Katsottiin karttaa ja todettiin, että pisin matka, johon Suomesta pääsee mannerta pitkin — käytännössä yhdellä lautalla — on Japaniin, Pättiniemi kertoo idean syntymisestä.
Nyt kaksikko on ollut jo yli vuoden reissun päällä ja matkan varrelle on mahtunut mitä uskomattomimpia seikkailuja ja kommelluksia.

Vanhainkoti "matkassa mukana"
Matkaan on päässyt mukaan myös Vantaalla sijaitsevan Foibekartanon vanhainkodin asukkaat. Mari ja Pete lähettävät tasaisin väliajoin kuvia ja videomateriaalia matkan varrelta, jonka lisäksi he pitävät vanhainkodin asukkaille webinaareja.
– Käydään vähän reissua läpi, näytetään mitä kaikkea on koettu ja puhutaan kulttuurista ja ihmisistä.
Vanhainkodissa on 360-huone, jonka avulla asukkaat pääsevät ihan konkreettisesti näkemään maisemia ja nähtävyyksiä. Marilla ja Petellä on sitä varten mukana ultralaajakulmakamera, joka yhdistää kuvat automaattisesti yhdeksi 360 asteen kuvaksi tai videoksi.


