24-vuotias kestävyysjuoksija Mustafe Muuse valmistautuu uransa ensimmäisiin ulkoratojen arvokisoihin. Nuori ja sanavalmis urheilija ottaa kovin sanoin kantaa lajin dopingkulttuuriin.
Muuse on mukana elokuussa Birminghamissa EM-kisoissa. Juoksijan tavoite 10 000 metrille on kova. Hän haluaa olla kymmenen parhaan joukossa.
– Suomessahan ei tykätä, että näin sanotaan, hän viittaa jykevään tavoitteeseensa.
Muuse täräyttää Tulosruudun haastattelussa kovan vertauksen maastohiihdosta ja kestävyysjuoksusta. Katso koko juttu pääkuvan videolta.
Rikkaasta ulosannistaan ja kantaaottavista puheenvuoroistaan tunnettu Muuse sivuaa MTV Urheilun haastattelussa myös kestävyysjuoksun dopingkulttuuria. Hän ei elä aiheen tiimoilta pilvilinnoissa.
– Olen sataprosenttisen varma, että huipulla aika monetkin eivät ole puhtaat jauhot pussissa. Jos aktiivisesti arjessani sitä mietin, niin se vie omasta jaksamisesta ja motivaatiosta suuren palan, hän toteaa.
Kotimaan kenttien valvontakulttuuri saa Muuselta kiitosta.
– Olen siitä onnellinen, että Suomessa asiat toimivat hyvin. Olisikohan minua testattu jopa kahdeksan kertaa viime syksyn jälkeen.
Muuse näkee tilanteessa myös valoa tunnelin päässä. Hän viittaa viimeaikaisiin dopingnarahduksiin, joita on uutisoitu etenkin afrikkalaismaratoonarien osalta.
– Se on tuonut uskoa lisää, että ehkä tämä systeemi rupeaa rullaamaan, Muuse päättää.

