Äiti ja poika käyvät yhdessä läpi sukupuolenkorjausta – ovat nyt isä ja tytär

Corey Maisonin tarina keräsi huomiota mediassa jo vuonna 2015. Nyt Coreyn isä on otsikoissa.

Corey Maisonin tarina keräsi huomiota mediassa jo vuonna 2015, kun hänen äitinsä Erica päätti antaa tuolloin teini-ikäisen Coreyn aloittaa hormonihoidot. Transsukupuolinen Corey syntyi pojaksi määritellyssä vartalossa, mutta koki jo varhain olevansa tyttö.

Nyt Erica, uudelta nimeltään Eric, on aloittanut oman sukupuolenkorjausprosessinsa, kertoo FOX29-sivusto.

Katsellessaan teini-ikäisen lapsensa rohkeutta Eric uskalsi tutkia myös omia tunteitaan. Hän kertoo ymmärtäneensä vasta aikuisiällä, että on taistellut myös oman identiteettinsä kanssa vuosia.

Jos kuva ei näy, katso se täällä.

– Kun olin nuorempi, tapanani oli toivoa, että saisin syövän, jotta rintani poistettaisiin, hän kertoi australialaisessa 60 minutes -ohjelmassa.

Ericin mukaan rintojen poiston myötä katosi myös vuosien tuska.

Ericin aviomies Les hyväksyy kumppaninsa päätöksen. Les on todennut, että on edelleen naimisissa saman ihmisen kanssa kuin ennenkin – vain nimi on vaihtunut.

– Ja se on okei. En tiedä, mitä muuta sanoisin. Siinä on kaikki aiheesta. Rakastuin ihmiseen, Les kommentoi.


Lähde: Fox29.com

***


Lue myös:

    Uusimmat