8 elämää muuttavaa taitoa, jotka voi oppia puolessa vuodessa

Lifehack-sivusto kokosi yhteen elämässä hyödylliset taidot, jotka voi oppia puolessa vuodessa.

1. Lukunopeuden parantaminen

Kyky sisäistää tietoa nopeammin kirjoista, artikkeleista tai raporteista auttaa meitä oppimaan nopeammin. Lukunopeuden kehittämistä voi kokeilla erilaisilla sovelluksilla tai kursseilla.

2. Puhuminen julkisesti

Monet ihmiset pelkäävät puhua julkisesti. Satojen ihmisten edessä esiintyminen saattaa tuntua pelottavalta, mutta sitä voi harjoitella ja kehittää. Taito lisää itseluottamusta ja parantaa viestintää.

3. Espanjan kieli

Maailman kolmanneksi puhutuimman kielen opetteleminen tuo kyvyn kommunikoida yli 500 miljoonan ihmisen kanssa ympäri maailmaa. 

Espanjan kieli on listalla myös siksi, koska se on yksi helpoiten opittavista kielistä. Esimerkiksi mandariinikiina on vieläkin tärkeämpi kieli, mutta myös huomattavasti vaikeampi.

4. Kirjanpito

Jos haluaa mukaan yritystoimintaan, kirjanpito on yksi olennaisimmista taidoista. Vaikka ei tulisikaan asiantuntijaksi, on ehdottoman tärkeää hallita perusteet.

Tätä taitoa voi käyttää myös oman henkilökohtaisen talouden hallintaan ja taloudellisten tavoitteiden saavuttamista varten.

5. Excel

Useimmat ihmiset hyvin todennäköisesti hallitsevat Excel-taulukon perusteet. Tämä on hyvä alku, mutta ohjelmassa on paljon tärkeitä ominaisuuksia, jotka ovat piilossa, mutta voisivat helpottaa elämää. Excelin hallitsemisesta saattaa olla hyötyä myös työnhaussa.

6. Bloggaaminen tai vloggaaminen

Bloggaus on hyödyllinen keino, jos haluaa jakaa omia ideoita, rakentaa brändiä tai kasvattaa omaa yritystä. Kuka tahansa voi aloittaa bloggaamisen ilmaiseksi. Bloggausta tapahtuu nykyään valtavasti: noin kaksi miljoonaa blogipäivitystä julkaistaan päivittäin.

7. Voimaharjoittelu

Puolessa vuodessa ei voi välttämättä saavuttaa samanlaista vartaloa kuin Arnold Schwarzeneggerilla on, mutta omien tavoitteiden saavuttamiseen auttaa se, että ymmärtää, miten pitää treenata.

8. Kuvanmuokkaus ja videoeditointi

Digitalisoituneessa maailmassa emme pysty välttämään kuvia ja videoita, ja sosiaalisessa mediassa niitä jaetaan yhä enemmän.

Sekä kuvanmuokkaukseen että videoeditointiin on olemassa monia ohjelmia ja sovelluksia, joilla voi tätä harjoitella. Tärkeintä on oppia nämä taidot, eikä niinkään yksittäisen ohjelman toiminnot.

Lähde: Lifehack

Lue myös:

    Uusimmat