28-vuotias nainen meni ruokaostoksille – synnyttikin kassalla lapsen: "Ei ollut aikaa ajatella"

28-vuotiaan naisen kauppareissu päättyi nopeaan synnytyksen. – Ei ollut aikaa ajatella, kommentoi kätilöksi yllättäen joutunut kassamyyjä.

28-vuotiaan naisen kauppareissu päättyi iloiseen perhetapahtumaan, kun kaupassa asioinut nainen synnyttikin lapsen. Venäläisessä kaupassa sattunut tapaus tallentui turvakameran nauhalle, kertoo Daily Mail.

Lapsi syntyi 11 minuutissa

Nainen oli ruokaostoksilla, kun hänen synnytyksensä alkoi. Kassalla nainen tarrasi vatsaansa ja ilmoitti rauhallisesti, että hän synnyttää.

Kauppareissu kesti 25 minuuttia. Lapsi syntyi 11 minuutissa. Kätilöksi kahden kollegansa kanssa päätyi myyjä Elena Barsukova, 35.

– Ei ollut aikaa ajatella, Barsukova kommentoi, vaikka myöntääkin menneensä hetkeksi paniikkiin.

Synnyttäisitkö, jos voisit? Miehet vastaavat alla olevalla videolla. Artikkeli jatkuu videon alla.

Äiti ja lapsi voivat hyvin

Kaupan myymäläpäällikkö Anna Tsybulskaya, 40, soitti ambulanssin kuullessaan tilanteesta. Ensihoito saapui viemään äidin ja vauvan tarkastettavaksi.

Tsybulskaya on kiitellyt henkilökuntansa ripeyttä erikoisessa tilanteessa. Kellään henkilökunnasta ei ole lääketieteellistä koulutusta.

– Tärkeintä on, että kaikki päättyi hyvin. Lapsi on terve ja tiedämme, että he ovat jo kotona, Tsybulskaya sanoo.

Lähteiden mukaan lapsen nimeksi tulee Ivan.

Lähde: Daily Mail

Lue myös:

    Uusimmat