28-vuotiaana kuolleen Aviciin seuraava levy on lähes valmis: ”Koitamme selvittää, mitä Tim haluaisi meidän tekevän”

Ruotsalaistähti Avicii, 28, on kuollut 1:02

Ruotsalaistähden kuolema on järkyttänyt musiikin ystäviä ympäri maailman. 28-vuotiaana kuolleen Tim Berlingin kuolinsyy ei ole vielä tiedossa.

Aviciina tunnettu Tim Berling löydettiin kuolleena hotellihuoneesta Omanissa perjantaina 20. huhtikuuta. Miehen kuolemaa surevat niin fanit kuin kollegat ympäri maailman.

Aviciin studioalbumeita tuottanut Neil Jacobson kertoo Varietyn haastattelussa olleensa hyvin läheinen Berlingin kanssa. Hän kuvailee nuorena kuollutta dj-tähteä kiltiksi ja hyväntahtoiseksi työkaveriksi ja ystäväksi.

Jacobson ja Berling valmistelivat parhaillaan seuraavaa Avicii-levyä.

– Työskentelimme sen parissa ja rehellisesti sanottuna se oli parasta musiikkia häneltä vuosiin. Hän oli niin inspiroitunut, Jacobsen sanoo.

Jacobsonin mukaan Berlingin työtapa oli intohimoinen. Nuori tähti oli perfektionisti, joka piti maanitella pois studiosta 16-tuntisen työpäivän päätteeksi. Vielä toistaiseksi on epäselvää, mitä albumille tapahtuu.

– Minulla ei ole aavistustakaan siitä, mitä teemme. Haluan istua alas Timin perheen kanssa, kunhan kaikki ovat saaneet hieman hengähtää. En ole koskaan aiemmin ollut tällaisessa tilanteessa. Yritän saada neuvoja perheeltä. Laitamme viisaat päämme yhteen ja koitamme selvittää, mitä Tim haluaisi meidän tekevän.

Lue myös:

    Uusimmat