Inter Milan nousi huimaan voittoon AC Milanista Serie A:ssa sunnuntai-iltana. Milan johti ottelua ensimmäisen jakson jälkeen 0–2, mutta Interin kaksi pikamaalia toisen jakson alussa käänsivät ottelun suunnan, ja se karkasi lopulta 4–2-voittoon.
Milanin ruotsalaistähti Zlatan Ibrahimovic ei ollut ottelun jälkeen tyytyväinen joukkueensa otteisiin. Ibrahimovic löysi selvän syyn tappiolle.
– Lopetimme pelaamisen, joukkue lakkasi uskomasta. Emme enää painostaneet emmekä liikuttaneet palloa riittävästi. Tasoituksen jälkeen kaikki romahti, Ibrahimovic sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan.
LUE MYÖS: Huuhkajien kaksikon päävalmentajalle kenkää jo toisen kerran tällä kaudella – seura vakuutti "täyttä tukea" vain kolme päivää sitten
Ibrahimovicilla oli oma paikkansa tasoittaa ottelu 3–3:een toisen jakson viime hetkillä, mutta ruotsalaisen pusku painui ohi maalin. Interin Romelo Lukaku kuittasi loppulukemat 4–2 lisäajalla.
Tappiosta huolimatta tällä kaudella Milanin paitaan palannut Ibrahimovic onnistui tekemään ottelussa historiaa, kun hänestä tuli vanhin Milanon paikallisottelussa maalin tehnyt pelaaja 38 vuoden ja 129 päivän iässä. Ibrahimovic vei joukkueensa 0–2-johtoon ensimmäisen jakson loppuhetkillä. Milanin ensimmäisen oli tehnyt Ante Rebic noin viittä minuuttia aiemmin.
Interin maalit merkittiin Lukakun lisäksi Marcelo Brozovicille, ja .
