Eduskunnassa nähtiin useampikin yllättävä äänestystulos, kun puhemies Jussi Halla-aho äänestytti edustajia poikkeuksellisesti kesken ministerien kyselytunnin. Päättäjätkin olivat tavallista nuorempia, sillä äänestysnappeja paineli Nuorten parlamentti.
Yläkoululaisia ja päättäjiä yhteen kokoava Nuorten parlamentti kokoontuu eduskunnassa yhtenä päivänä joka toinen vuosi. Nuorista 199 toimii oppilasedustajina ja 150 toimittajaoppilaana.
Tämänvuotiseen istuntoon haki paikkaa 215 koulua, mutta osallistumaan pääsi niistä vain 150.
Eduskuntatyöhön tutustuminen huipentui ministerien kyselytuntiin eduskunnan istuntosalissa.
Nuorten kysymyksissä oli vähän samoja piirteitä kuin eduskunnan tavallisillakin kyselytunneilla: erilaiset etuleikkaukset, nuorten työllisyys, turvallisuusasiat, kännykkäkiellon soveltaminen ja liikenteen huolet nousivat esiin.
Myös ministerien vastaukset kuulostivat tutun oloisilta, mutta toki osin nuorelle yleisölle tuunattuina. Kysyjät olivat vastauksiin melko tyytyväisiä, vaikka niiden minuuttiin rajattu kesto ja osin myös sisältö jättivät myös toivomisen varaa.
– Mielestäni he selvisivät aivan hyvin siihen nähden, että kysymykset olivat ainakin paikoitellen vähän erilaisia kuin mitä kansanedustajat yleensä esittävät, arvioi Frans Kujala Seinäjoen yhteiskoulusta.
– No, ihan rehellisesti sanottuna aavistuksen ympäripyöreitä vastaukset olivat. Mutta he ottivat nuorten huolet vakavissaan ja vastasivat kyllä parhaansa mukaan varmasti tämänhetkisen tiedon perusteella, tuumi Riina Launonen Kuopion Puijonsarven koulusta.
Haluatko kansanedustajaksi – kyllä ja ei
Vierailu eduskunnassa oli useimmille mukava ja vähän juhlavakin kokemus, vaikka istuntosali tuntui ehkä pienemmältä kuin televisiossa ja lounaaksi tarjottu makaronilaatikko muistutti erehdyttävästi kouluruokaa.
Osa oppilaista olisi valmis istumaan eduskunnassa itsekin päättäjän paikalla.
– Toivottavasti. Siitä minä haaveilen, tunnustaa Riina Launonen.
Launosella on terveisiä myös nykyisille kansanedustajille.
– Kuunnelkaa nuoria ja asiantuntijoita ja hakekaa näillä päätöksillä kaikkien ihmisten parasta. Eikä vaan sen oman puolueen etuja, hän toivoo.
Frans Kujala ei ole edustajantoimesta yhtä innostunut.
– Eihän sitä koskaan tiedä. Olisihan se ihan hienoa kyllä, mutta ehkä jotain tavallista työtä ainakin alkuun, tuumi hän.
Vierailu eduskunnassa yllätti silti myös myönteisesti.
– Ehkä se, kuinka kansanedustajat ovat todellakin aidosti kiinnostuneita siitä, mitä nuoret kertovat ja mitä huolenaiheita heillä on, antoi hän tunnustusta.
Puhemies äänestytti ja kehui
Nuorten parlamentti pääsi käyttämään myös eduskunnan äänestyskonetta. Nuorten parlamentti tyrmäsi salille esitetyn naisten pakollisen asevelvollisuuden selkeästi äänin 70–123 (6 tyhjää).
Puolustusministeri Antti Häkkäsen (kok.) asiasta esitettyyn kysymykseen antama vastaus saattoi vaikuttaa tulokseen, sillä ministeri vakuutti naisten vapaaehtoisten varusmiespalveluksen toistaiseksi riittävän armeijan tarpeisiin.
Nuoret tyrmäsivät myös 17-vuotiaille esitetyn yöajokiellon äänin 89–100 (10 tyhjää), vaikka liikenneministeri Lulu Rajala (ps.) vakuutti asiantuntijoiden tukevan erityislupakorttilaisten ajorajoituksia liikenneturvallisuuden nimissä.
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho (ps.) totesi kyselytunnin eronneen monessa suhteessa tavanomaisesta ja antoi nuorille kehuja.
– Ensinnäkin siksi, että nuoret kunnioittavat minuutin mittaista puheaikaa toisin kuin kansanedustajat. He myös kunnioittavat toisten puheenvuoroja ehkä vähän paremmin, arvioi Halla-aho.
Eduskunnan kyselytunneilla yleensä kaikuvia välihuutojakaan puhemies ei tänään jäänyt kaipaamaan.
– No ei, kyllä ilman niitäkin pärjätään. Ne ovat tietysti osa eduskunnan täysistuntokulttuuria, mutta mukavaa vaihtelua näin, tiivisti puhemies Halla-aho tuntojaan.


