YK:n palestiinalaispakolaisten avustusjärjestö järkyttyi rahoituksen jäädyttämisestä – Johtaja: "On tyrmistyttävää nähdä"

Palestiinalaispakolaisten avustusjärjestön johtaja painotti gazalaisten olevan riippuvaisia tuesta. YK haluaa läpinäkyvän tutkinnan Israelin väitteistä.

YK:n palestiinalaispakolaisten avustusjärjestö (UNRWA) on järkyttynyt tilanteesta, jossa useat sen tukijamaat ovat kertoneet jäädyttäneensä rahoituksen järjestölle, Suomi mukaan lukien.

Israel on syyttänyt useita järjestön työntekijöitä siitä, että nämä olisivat olleet mukana äärijärjestö Hamasin hyökkäyksessä Israeliin lokakuun alkupuolella. Yhdysvaltain ulkoministeriön mukaan hyökkäykseen on saattanut osallistua kaksitoista järjestön työntekijää.

UNRWA erotti perjantaina useita työntekijöitään tapauksen vuoksi. Kaikkiaan UNRWA työllistää noin 28 000 palestiinalaista.

Järjestön johtaja Philippe Lazzarini oli tyrmistynyt rahoituksen jäädyttämisestä.

– On tyrmistyttävää nähdä, että järjestön rahoitusta jäädytetään reaktiona pientä henkilöstön ryhmää vastaan esitettyihin syytöksiin. Gazalaisten elämät ovat riippuvaisia tästä tuesta, Lazzarini sanoi tiedotteessa.

Maat vaativat tutkintaa

Suomen lisäksi tuen keskeyttäneiden maiden joukossa ovat muun muassa Saksa, Australia, Kanada, Yhdysvallat, Sveitsi, Hollanti ja Britannia. Pelkästään Suomen avun suuruus on ollut viisi miljoonaa euroa vuodessa.

YK on maiden ohella vaatinut nopeaa ja läpinäkyvää tutkintaa Israelin syytöksistä.

Suomen ulkoministeriö julkisti joulukuussa selvityksen, jonka mukaan Suomen kehitysyhteistyön määrärahoja palestiinalaisalueille ei ole ohjautunut terroristisille järjestöille.

Selvityksessä tarkasteltiin Suomen palestiinalaisalueita koskevaan maaohjelmaan kuuluvia hankkeita sekä ulkoministeriön tukemia kansalaisjärjestöhankkeita, mutta ei humanitaarista apua.

Selvityksessä suositeltiin tuolloin, että Suomi jatkaa tukeaan. Ulkoministeriön mukaan joidenkin hankkeiden sopimusehtoja olisi kuitenkin tarpeen täydentää.

Lue myös:

    Uusimmat