Yhdysvallat on uhannut puuttua Iranin tilanteeseen. Iran on aiemmin ilmaissut kiinnostuksensa neuvotella Yhdysvaltain kanssa.
Yhdysvallat on määrännyt tänään uusia pakotteita Iranin viranomaisille protestien tukahduttamisen seurauksena.
Pakotteita määrättiin turvallisuusviranomaisille protestien väkivaltaisista tukahduttamisista sekä öljyvarannoista saatujen rahojen pesemisestä.
Yhdysvaltain valtiovarainministeri Scott Bessent sanoi lausunnossaan, että Yhdysvallat seisoo vankasti Iranin kansan rinnalla. Hän sanoi Yhdysvaltojen tukevan iranilaisten vaatimuksia vapaudesta ja oikeudenmukaisuudesta.
Yhdysvallat on uhannut reagoida, jos mielenosoittajia aletaan teloittaa Iranissa, kuten Iranin viranomaiset olivat aiemmin tällä viikolla uhanneet tehdä.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoi kuitenkin keskiviikkona, että mielenosoittajien teloituksia ei olisi enää suunnitteilla Iranissa. Trump kertoi tietojensa olevan luotettavasta lähteestä, mutta ei tarkentanut tietojen alkuperää.
Mielenosoittaja säästyi teloitukselta
Maan oikeuslaitos kertoi torstaina, ettei mielenosoituksissa vangittua mielenosoittajaa Erfan Soltania ole tuomittu kuolemaan eikä häntä olla teloittamassa, kuten useissa kansainvälisissä medioissa oli uutisoitu.
Soltanin kuvia ja vetoomuksia hänen puolestaan oli kiertänyt myös sosiaalisessa mediassa. Norjassa toimivan Hengaw-järjestön mukaan 26-vuotias Soltani otettiin kiinni kotonaan viikko sitten.
Soltania syytetään Iranin islamilaisen järjestelmän vastaisesta propagandasta ja kansallisen turvallisuuden vastaisesta toiminnasta. Sekä kansalaisjärjestöt että Yhdysvallat olivat varoittaneet, että mies oli määrä teloittaa keskiviikkona.
