Yhdysvallat rankaisi Francesca Albanesea siitä, että hän kehotti antamaan pidätysmääräyksen Israelin pääministeristä.
Yhdysvallat on poistanut YK:n erityisraportoija Francesca Albaneselle asetetut pakotteet.
Yhdysvallat asetti pakotteet viime kesänä, koska sen mukaan Albanese oli "laittomasti ja häpeällisesti" kannustanut Kansainvälistä rikostuomioistuinta toimimaan Yhdysvaltojen ja Israelin edustajia vastaan.
Albanese esimerkiksi kehotti rikostuomioistuinta antamaan pidätysmääräyksen Israelin pääministeri Benjamin Netanjahusta.
Pakotteet aiheuttivat esimerkiksi sen, että italialainen Albanese ei pystynyt käyttämään yleisimpiä luottokortteja tai tekemään pankkisiirtoja.
