Mainos

Yhä useampi auto Suomessa hylätään katsastuksessa – tässä syy

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi julkaisi tilastot, jotka paljastavat, että Suomessa määräaikaiskatsastuksessa vuonna 2015 hylättiin entistä enemmän autoja.

Hylkäyksien määrä kasvussa

Vuonna 2015 korjauskehotusten ja hylkäyksien määrät suomalaisilla katsastusasemilla ovat jatkaneet nousuaan. Syy tähän on asiantuntijan mukaan se, että Suomen autokanta vanhenee vuosi vuodelta.

– Tämä on suoraan verrannollista siihen, että ajoneuvokantamme vanhenee vuosi vuodelta. 14 vuotta ja sitä vanhemmissa autoissa havaittujen hylkäykseen johtavien vikojen määrä on selkeästi noussut viime vuodesta. Esimerkiksi vuonna 2000 käyttöönotetuista autoista hylättiin määräaikaiskatsastuksessa lähes 37 prosenttia, tarkastaja Tatu Siivonen Trafista kertoo.

Ensimmäistä kertaa katsastukseen tulevien henkilöautojen hylkäysprosentit sen sijaan jatkoivat vuonna 2015 laskuaan. Viime vuonna näistä hylättiin 3,0 prosenttia, kun vuotta aikaisemmin hylkäys tuli 3,3 prosentille, vuonna 2013 3,5 prosentille ja vuonna 2012 4,1 prosentille autoista.

Lähde: Trafi


Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.