Keihäänheiton olympiakarsinnan ensimmäisessä ryhmässä kilpaillut Teemu Wirkkala joutui heittämään vaikeammissa olosuhteissa kuin toisessa karsintaryhmässä heittäneet Tero Pitkämäki ja Tero Järvenpää. Ensimmäisen ryhmän aikana vettä satoi koko ajan.
Wirkkala kiskaisi parhaansa 79,79 heti ensimmäisellään. Kahteen seuraavan heittoonsa hän yritti saada saada hieman lisää ruutia, mutta toholampilainen ei saanut keihästä lähtemään kunnon asentoon
- Viimeisessä oli jo tautiakin, perä vain vähän laahaamaan, Wirkkala totesi.
Wirkkalan kaksi viimeistä heittoa kantoivat 78,89 ja 75,81.
- Kroppa tuntui tosi hyvältä ja vauhti kulki. En vain saanut ihan parhaita paineita saanut tukijalalle, Wirkkala tuumi.
Wirkkalan mukaan vetinen heittopaikka ei tuntunut liukkaalta hänen kokoiselleen heittäjälle.
- Jollekin isolle kaverille saattoi tulla varovaisuutta heiton loppuun, Wirkkala sanoi.
Myös kesällä vaivannut tukijalka oli nyt hyvin teipattu ja kivuton.
- Hyvin pystyi vetämään tukea vasten, mutta heitot jäivät ehkä takapainoiseksi.
(MTV3-STT)