Vesterbacka Angry Birds -bisneksestä: Rakennamme brändiä sadaksi vuodeksi eteenpäin

– Alku on mennyt erittäin hyvin. Pääsimme miljoonaan lataukseen nopeasti. Siinä mielessä voi sanoa, että suunnitelmien mukaan ollaan edetty, kuvailee pelivalmistaja Rovion markkinointijohtaja Peter Vesterbacka uuden Angry Birds2 -pelin lanseerausta  Los Angelesissa Yhdysvalloissa. 

Pelivalmistaja Rovio julkaisi eilen jatko-osan menestyneelle Angry Birds -pelilleen.  Menestys ei Vesterbackan mielestä ole koskaan itsestään selvää. Jokainen uusi peli vaatii uuden onnistumisen. 

– Ainahan se vaatii kovaa duunia, ja joka viikko tulee tuhansia uusia aplikaatioita ja mieletön määrä uusia pelejä. Toisaalta Angry Birds on brändinä erittäin vahva ja tunnettu, joten siinä mielessä hyvä aloitus ei tullut yllätyksenä, Vesterbacka näkee. 

Rovio on kuitenkin viime aikoina ollut vastatuulessa, kun Angry Birds -oheistuotteiden myynti on takkuillut. Yhtiön tulos heikkeni rajusti viime vuonna, ja yli sata työntekijää irtisanottiin.  

– Oheistuotteiden myynnin sakkaus johtuu syklistä ja sehän vaihtelee vähän markkinasta toiseen. Siihen pitää varautua, että koko ajan ei voi olla mieletöntä kasvua. Ensi vuonna tulee uusi elokuva, että tämä pelihän taas on hyvää mainosta sille, Vesterbacka valaisee.

Westerbacka muituttaa, että kaikki oheistuotteet ovat tärkeitä koko Angry Birds -brändin kannalta. 

– Totta kai aina tärkeät pelit, animaatiot, valokuvat ja kaikki Angry Birdsiin liittyvä vaikuttaa koko bisnekseen. Angry Birdsin ympärillä on tehty ja tehdään edelleenkin paljon. Brändi on se juttu, joka on kaiken ytimessä. Se on se malli, mitä on lähdetty tekemään ja mitä me tehdään. Me rakennetaan brändiä sadaksi vuodeksi, eikä niin että niitä pelejä rakennetaan sadaksi päiväksi. Tämä on erittäin pitkäjänteistä duunia. 

Lue myös:

    Uusimmat