USA, 1997. Ohjaus: Barry Levinson. Käsikirjoitus: Hilary Henkin, David Mamet. Perustuu Larry Beinhartin romaaniin American Hero. Kuvaus: Robert Richardson. Leikkaus: Stu Linder. Tuotanto: Jane Rosenthal, Robert De Niro, Barry Levinson. Pääosissa: Robert De Niro, Dustin Hoffman, Anne Heche, Willie Nelson, Woody Harrelson. Kesto: 97 min.
USA:n presidentti ajautuu keskelle seksiskandaalia. Kuulostaako tutulta? Barry Levinson ohjasi Beinhartin romaanin elokuvaksi kuitenkin jo paljon ennen kaikille tutuksi tullutta Clinton-kohua. Wag the Dog on ennen muuta käsikirjoittajien elokuva. Hilary Henkin on saanut kirjoittajaparikseen David Mametin, yhden Amerikan terävimmistä nykyskenaristeista. Tuloksena on satiirina käynnistyvä mutta hillittömäksi farssiksi yltyvä, täyspitkän elokuvan mittainen vitsi, joka toimii.
Kaikki alkaa siitä, kun Yhdysvaltain presidentin intiimi kohtaaminen erään partiolaistytön kanssa vuotaa julkisuuteen. Skandaalin ajankohta on mahdollisimman huono, sillä vaaleihin on aikaa vain vajaat pari viikkoa. Kohua laannuttamaan presidentti palkkaa mystisen Conrad Breanin (Robert De Niro). Breanilla on lyömätön kyky manipuloida tiedotusvälineitä ja niiden kautta Amerikan kansaa. Hän loihtii suunnitelman, jonka avulla ihmisten katseet käännetään pois presidentin moraalittomasta harha-askeleesta. Brean päättää organisoida fiktiivisen sotatilanteen USA:n ja Albanian välille. Juonensa taiteelliseksi johtajaksi hän palkkaa elokuvatuottaja Stanley Motssin (Dustin Hoffman).
Barry Levinson ohjaa hersyvää dialogia ja tiivistä tapahtumien vyöryä taidokkaasti. Ajoitukset ovat tarkkoja, minkä vuoksi vitsi ei missään vaiheessa vesity. Tähtenä kaikkien muiden hyvien suoritusten keskellä säihkyy Dustin Hoffman Stanley Motssina, miehenä, jolle mikään ei viihdemaailmassa ole mahdotonta. Motss rupeaa muokkaamaan todellisuutta ammattitaitoisesti jasuunnattoman kunnianhimoisesti. Tiedotusvälineet mässäilevät digitaalisesti tuotetuilla kuvilla sodan repimästä Albaniasta. Fiktiosta tulee median välityksellä faktaa. Pesidentin yhä hermostuneemmaksi käyvä avustaja (Anne Heche) tuo hyvän vastapainon kahdelle moraalittomalle pelimiehelle. Elokuvan hupaisana lisävärinä musisoi Willie Nelson kantrilaulaja Johnny Deaninä,joka on saanut tehtäväkseen säveltää tunnusmusiikkia sotatilanteen viimeisimmille käänteille.
Vaikka elokuva osoittaakin, miten politiikan, median ja viihdeteollisuuden rajat ovat häilyvät, siinä ei ryhdytä minkäänlaiseen moraalin etsimiseen tai tekojen kyseenalaistamiseen. Wag the Dogin presidenttipelissä kaikki on sallittua. Itse kohun kohde eli presidentti, pysyy koko elokuvan ajan taustahahmona, joka vain välillä vilahtaa uutisissa. Uutiskuva presidentistä ja alaikäisestä tytöstä muistuttaa erehdyttävästi pätkää Bill Clintonista halaamassa Monica Lewinskyä.