Puolustaja Elmeri Eronen palasi täksi kaudeksi TPS-paitaan kahden HPK:ssa vietetyn kauden jälkeen. Turkuun palaa puolustaja, joka nousi Hämeenlinnassa SM-liigan eliittiin.
26-vuotias TPS-kasvatti Eronen on palannut takaisin kotiin. Eronen vietti kaksi edellistä kautta HPK:n riveissä, mutta nyt monipuolinen puolustaja palasi takaisin Turkuun.
– Tuntuu kyllä tosi hyvältä olla takaisin Turussa. Kiva palata kotiin vähän erilaisena pelaajana kuin nuorempana. Kokemusta on tosi paljon ja yritän olla johtava pelaaja, Eronen toteaa.
Eronen on edustanut TPS:ää pienestä pitäen. Junioripolun läpi kulkenut puolustaja murtautui SM-liigatasolle kunnolla 20-vuotiaana ja pelasikin TPS:ssä useamman kauden ajan. Kauden 2018-19 päätteeksi oli kuitenkin aika kokeilla jotain uutta.
Osoitteeksi valikoitui HPK:n, jonka riveissä Eronen viiletti kahden kauden ajan. Tuon ajanjakson aikana Eronen nousi SM-liigan eliittipuolustajien joukkoon. Viime kaudella 40 tehopistettä nakuttanut Eronen muistaa Turusta lähtemisen olleen vaikea päätös, mutta jälkikäteen ajateltuna kaikki sujui täydellisesti.
– Kyllä se vähän mietitytti, että kannattaako lähteä. Kaikki tutut ovat Turussa ja TPS on muutenkin lähellä sydäntä. Olihan se aika kova paikka, mutta ehkä tarvitsi juuri sellaista erilaista ympäristöä ja ärsykettä. Halusin tulla paremmaksi pelaajaksi. Se kannatti, Eronen myhäilee.
Mitä HPK:n vuodet opettivat Eroselle ja miten Eronen muuttui noiden vuosien aikana pelaajana? Katso vastaus pääkuvan videolta.