Voihan Per Se! Huippuravintola jäi kiinni useista hygieniarikkomuksista

Maailman parhaiden ravintoloiden joukkoon valitussa, New Yorkissa sijaitsevassa Per Se -ravintolassa on rikottu useita hygieniamääräyksiä.

Yksi New Yorkin huippuravintoloista, maailman parhaiden ravintoloiden joukkoon valittu Per Se ei nähtävästi ole hygieniatasoltaan maailman huippua. Paikallisten viranomaisten taannoin suorittaman terveystarkastuksen perusteella ravintolan hygieniataso saattaa pudota A-luokasta suoraan C-luokkaan. Keittiömestari Tomas Kellerin Per Se -ravintolalla on vielä mahdollisuus vaikuttaa arvosanaan korjaamalla merkityt puutteet ennen seuraavaa tarkastusta.

Tällä kertaa Per Se -ravintolalle mätkäistiin 42 kohdan lista puutteista. Kyseessä on jo kolmas kerta, kun Kellerin ravintolassa ilmenee terveystarkastuksessa yli 40 puutetta. Terveystarkastajan raportissa on mainittu muun muassa lämpimän ruoan säilyttäminen liian kylmässä, kylmän ruoan säilyttäminen liian lämpimässä sekä käsienpesumahdollisuuden puute ruoanvalmistusalueen yhteydessä. Raportissa mainittiin myös, että työntekijät ovat joko syöneet, juoneet tai polttaneet tupakkaa ruoanvalmistusalueella. Keller työntekijöineen ehtinee kuitenkin tälläkin kertaa korjata listatut puutteet ennen seuraava terveystarkastusta.

Ravintola Per Se on saanut aiemmin huomiota suomalaismedioissa lähinnä sen suomalaisittain hauskan nimensä vuoksi. Per Sellä ei kuitenkaan tarkoiteta ravintolan nimen yhteydessä takapuolta, vaan kyseessä on latinankielen ilmaus 'per se'. Se tarkoittaa asian tai ilmiön tarkastelua erikseen, vain omana itsenään.

(MTV LIFESTYLE)

Lue myös:

    Uusimmat