"Voi olla tehotonta tai jopa haitallista" – milloin nenän suolavesihuuhtelu kannattaa?
Kysely paljastaa, että lääkäreiden ja apteekkihenkilöstön mielipiteet nenän suolavesihuuhtelua koskien vaihtelevat.
Itä-Suomen yliopiston ja Kysin tekemän kyselyn mukaan lääkäreillä ja apteekkihenkilöstöllä on vaihtelevia mielipiteitä nenän suolavesihuuhtelun käyttöaiheista, hyödyllisyydestä ja riskeistä.
Tulokset julkaistiin Scandinavian Journal of Primary Health Care -lehdessä.
Niukasti tutkimusnäyttöä
Niin suomalaiset, eurooppalaiset kuin kansainvälisetkin hoitosuositukset neuvovat nenän suolavesihuuhtelua käytettäväksi allergisen nuhan ja kroonisen rinosinuiitin eli pitkittyneen nenän sivuontelotulehduksen hoidossa. Muissa käyttöaiheissa tehosta on toistaiseksi niukasti tutkimusnäyttöä.
Tutkimukseen osallistui 110 itäsuomalaista lääkäriä sekä 485 apteekkihenkilökunnan jäsentä. Vastaajat olivat terveyskeskus-, työterveys- ja yksityislääkäreitä, farmaseutteja, proviisoreja sekä apteekkareita.
Sekä lääkäreillä että apteekkihenkilökunnalla oli puutteelliset tiedot suolavesihuuhtelun mahdollisista haittavaikutuksista.
Lääkärit olivat kuitenkin pidättyväisempiä suosittelemaan nenän suolavesihuuhtelua, ja heistä suurempi osa eli 75 prosenttia tunnisti sen mahdolliset riskit, kuten nenän tukkoisuuden, kivun ja kuivuuden. Apteekkihenkilökunnasta vain 59 prosenttia oli niistä tietoisia.
"Voi olla tehotonta tai jopa haitallista"
Vastaajista suurin osa eli 98 prosenttia suositteli nenän suolavesihuuhtelua potilailleen oireenmukaisena hoitona tai sairauden, kuten akuutin, kroonisen tai allergisen nuhan hoitona. 72 prosenttia suositteli sitä myös hengitysteiden infektioiden ehkäisyyn ja 58 prosenttia nenän limakalvon hoitoon.
– Kaiken kaikkiaan suolavesihuuhtelu näyttää olevan lääkäreiden ja apteekkihenkilökunnan usein suosittelema hoito. Koska käytännöt ovat vaihtelevia ja hoito voi olla tehotonta tai jopa haitallista, aiheesta tarvitaan selvästi koulutusta sekä yhtenäisiä kansallisia suosituksia, toteaa tutkimusartikkelin ensimmäinen kirjoittaja, lääketieteen kandidaatti Jesse Tapiala tiedotteessa.
Uusimpien hoitosuositusten mukaan nenän suolavesihuuhtelu näyttäisi olevan turvallista myös koronapandemian aikana. Nenäkannut tulee kuitenkin puhdistaa erityisen huolellisesti.
Lue myös: Amerikkalainen terveysjärjestö varoittaa: Nenähuuhtelukannun käyttö voi olla hengenvaarallista
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
Millaisia ovat astmaatikkojen ja allergisten koronahuolet? Aiheesta keskusteltiin Uutisaamussa viime vuonna.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää