Aikaisin herääminen heijastuu positiivisesti koko päivääsi. Kokeile vaikka!
Aikaisin herääminen yhdistetään usein menestykseen. Kuuluisa bloggari Eghosa Aihie on herännyt jo kahden vuoden ajan kuudelta aamulta, ja hän kertoo tämän rutiinin muuttaneen hänen elämänsä täysin. Olo on energisempi ja vapaa-aikaa tuntuu jäävän enemmän.
Bloggari listasikin nyt kuusi syytä, jonka vuoksi aikaisin herääminen todella kannattaa. Nämä kuusi kohtaa voivat motivoida sinua heräämään aikaisemmin.
1. Jättää tilaa omille ajatuksille
Useimmat ihmiset eivät saavuta tavoitteitaan siitä yksinkertaisesta syystä, että he eivät keskity ajattelemaan. Omat ajatukset ja unelmat jäävät usein kiireen jalkoihin.

Aivot toimivat tutkitusti tehokkaimmin aamupäivisin, joten tämä aika kannattaa käyttää hyväksi. Aamuisin on paras aika suunnitella elämää, sillä iltaisin väsyneenä tunteet ottavat helposti vallan, kun lapset huutavat ja pyykit on pesemättä.
2. Aamu on tuotteliasta aikaa
Aamut ovat myös otollisinta aikaa suunnitella päivän kulku etukäteen, ennen töihin menoa tai muiden asioiden hoitamista. Mitä aikaisemmin olet suunnitellut päiväsi, sitä tuottavammin todennäköisesti työskentelet.
Monet suunnittelevat seuraavan päivän ohjelman jo edellisenä iltana, mutta se ei kannata. Aivojen tulee saada levätä kunnolla ennen uuden päivän pohtimista.



