Vohvelikahvilan sisustus vie pienelle matkalle harmoniaan

Romanttinen, rauhallinen ja hyvältä tuoksuva pakopaikka arjesta. Sellainen kahvila houkuttelee viipymään hetken pidempään kuin kahvittelu vaatii. Kuparitalon Vohvelikahvilan sisustus on yhdistelmä vanhaa ja kierrätettyä, kekseliäisyyttä ja söpöä makeilua. Kahvilan sisustuksesta voi poimia ideoita omaankin kotiin.

Tampereen Tuomiokirkonkadulla sijaitsevan kahvilan täydellinen remontti tehtiin vuosi sitten kahdessa kuukaudessa. Kahvilan omistaja Johanna Rastas suunnitteli sisustuksen yhdessä äitinsä kanssa. Muun muassa ruotsalaisen kuvataitelija ja kuvittaja Carl Larssonin koti-aiheisista töistä inspiraatiota ammentaneet sisustusratkaisut toteutti yrittäjän rakennusalalla toimiva isä.

Maitokahvinruskeat seinät antavat rauhallisen taustan valkoisille ja puun värisille kalusteille sekä herkullisen vaaleanpunaisille sisustustekstiileille. Ei mene päivää, ettei joku vohvelilla piipahtavista asiakkaista kehuisi suloiseksi sisustetun kahvilan tunnelmaa.

Kahvilan huonekalut ovat yhteensopiva sekoitus rokokoota, empireä ja puutarhakalusteita. Huonekaluja on metsästetty kirpputoreilta, omista ja tuttavien varastoista ja sisustusliikkeistä. Seiniä koristavat Johannan äidin Marjatta Heikkilä-Rastaan maalaamat taulut ja Carl Larssonin tunnelmalliset koti-kuvaukset. Hyllyiltä silmä löytää vanhoja pulloja, öljylamppuja ja tekstein koristeltuja kylttejä.

Kokopuisten ja koristeellisten pöytien kannet on maalattu pastellisen vaaleanpunaisella, bebe-leivoksesta tutulla sävyllä. Puolihimmeä kalustemaali on helppohoitoinen pinta kahvilan kovassa kulutuksessa ja maali raikastaa tyylihuonekalun muuhun sisustukseen sopivaksi.

Kahvilan seinäpintoja on rytmitetty Larssonin maalauksista tutuilla puulistoituksilla ja paneloitu vanhoilla holvikaarellisilla keittiökaappien ovilla. Samoja ovia on käytetty kahvilan tiskissä, joka on viimeistelty sormipanelilla ja metsänvihreällä maalilla.

Kahvilan ruokakomero ja wc-tilat on erotettu kahvittelutilasta raakalaudasta ja vanhoista ovista ja ikkunoista rakennetuilla seinillä. Ovet ja ikkunat on viimeistelty vanhoilla, patinoituneilla puulistoilla. Punaruudullinen verho vanhassa ruutuikkunassa täydentää illuusion talosta talon sisällä. Vanhan puutalon tunnelma on hämäävän onnistunut, vaikka kahvila sijaitseekin 50-luvulla rakennetun kerrostalon liikehuoneistossa.

Kahvilan pöydät koristellaan kukilla, joskus aidoilla ja joskus tekokukilla, mutta aina vaaleanpunaisilla. Aina kukkia ei edes huomaa, sillä vohveliannokset houkuttelevine tuoksuineen vievät asiakkaan huomion.

Teksti: Henna Kekki

Kuvat: Mikko Kekki

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat