TransferWise-palvelun perustaja, virolainen Kristo Kaarmann on rakentanut kansainvälisestä rahansiirrosta kymmenessä vuodessa miljardibisneksen. Kaikki sai alkunsa kalliista virheestä, Kaarmann kertoo BBC:n haastattelussa.
Tuolloin 28-vuotias Kaarmann sai idean rahansiirtopalvelusta kymmenen vuotta sitten työskennellään Lontoossa. Hän menetti itse rahaa siirtäessään 10 000 punnan joulubonuksessa brittipankin pankkitililtä virolaiselle tililleen.
Korot olivat tuolloin Virossa korkeampia kuin Isossa-Britanniassa, joten hän ajatteli tienaavansa summalla virolaisella pankkitilillä enemmän. Todellisuudessa Kaarmann hävisi siirrossa 500 puntaa.
– Aloin selvittää, mitä oli tapahtunut, ja ymmärsin, että olin ollut äärettömän tyhmä. Olin hölmösti odottanut, että pankkini Iso-Britanniassa antaisi minulle saman valuuttakurssin, kuin minkä olin nähnyt uutistoimistojen sähkeissä, Kaarmann kertoo BBC:n haastattelussa.
Sen sijaan pankki antoi Kaarmannille viisi prosenttia huonomman valuuttakurssin tienatakseen itsekin jotain pankkisiirrossa.
– Se oli minun virheeni, Kaarmann toteaa.
Tapauksen jälkeen Kaarmann vannoi, että hän keksisi tavan siirtää rahaa ilman pankkeja.
Kaverien vaihtokaupasta miljoonaliikevaihtoon
Kaarmann sai ensimmäiseksi bisneskumppanikseen videopuhelupalvelu Skypen johtajan, virolaisen Taavet Hinrikuksen. He tekivät keskenään epävirallista rahanvaihtoa kulloisenkin päivän keskimääräisen valuuttakurssin mukaan.
Pian kaksikon ympärille kerääntyi heidän ystäviään Isosta-Britanniasta ja Virosta, ja toiminta alkoi laajentua.
Vuonna 2011 rahanvaihdosta syntyi TransferWise-verkkopalvelu, jonka kautta ihmiset voivat lähettää rahaa toisessa valuutassa olevalle pankkitilille 0,5 prosentin kuluilla ja aina markkinoiden keskimääräisellä valuuttakurssilla.

