Trumpin varallisuutta vuosia tutkinut toimittaja kertoo MTV:lle, kuinka laillisesti presidentti toimii: "Eettisesti arveluttavaa"
13:44Näin Trumpin kuuden miljardin omaisuus on muodostunut
Julkaistu 01.07.2026 05:58
Sanna Voltti
Forbes-talous- ja yritysjulkaisun tutkiva journalisti Dan Alexander on tutkinut presidentti Donald Trumpin varallisuutta ja taloutta jo kymmenen vuotta. Nyt hän kertoo löydöksistään MTV Uutisille.
Yhdysvaltalainen toimittaja Dan Alexander on tutkinut Donald Trumpin varallisuutta jo kymmenen vuoden ajan Forbesin talouslehdessä ja sen varallisuustiimissä, joka kokoaa Forbes 400 -listan ja miljardöörilistauksen.
Ennen vuotta 2016 Donald Trump oli Forbes 400 -listan vakiokasvo – vain yksi muiden Yhdysvaltain rikkaimpien joukossa, joita Alexander seurasi.
– Sitten yhdestä listamme ihmisestä tuli Yhdysvaltain presidentti. Tutkimusalueeni muuttui noin sadasta ihmisestä yhteen, Alexander kertoo MTV Uutisille.
Alexanderin mukaan erityisen kiinnostavaa Trumpin varojen seuraamisessa on se, miten vaihtelevaa hänen liiketoimintansa ja varallisuutensa on. Trump luo jatkuvasti uusia hankkeita, joista osa menestyy, osa ei.
Kun Trumpista tuli presidentti, alettiin esittää yhä enemmän kysymyksiä hänen varallisuutensa lähteistä ja siitä, onko niiden kerryttäminen aina täysin läpinäkyvää ja laillista.
Samalla esiin nousi keskeinen kiista: hyötyykö Trump taloudellisesti presidenttiydestä, vai kärsiikö hän siitä.
Toiset arviot viittaavat siihen, että hänen brändinsä, kiinteistöjensä näkyvyys ja kansainväliset lisenssisopimukset ovat vahvistuneet poliittisen aseman myötä, mikä on tuonut uusia tulovirtoja. Toisaalta presidenttiys on myös lisännyt oikeudellisia kuluja, poliittista vastustusta ja liiketoimintaan kohdistuvaa epävarmuutta, mikä on heikentänyt joidenkin kohteiden arvoa.
Yhdysvaltain presidentti saa virkaan astuessaan pitää varallisuutensa, mutta häneen pätee kaksi lain kohtaa:
Foreign Emoluments Clause kieltää presidenttiä vastaanottamasta lahjoja, maksuja tai muita etuja ulkomaisilta valtioilta ilman kongressin suostumusta.
Domestic Emoluments Clause määrää, että presidentti saa vain virkaan kuuluvan palkan eikä voi vastaanottaa ylimääräisiä maksuja liittovaltiolta tai osavaltioilta.
Alexanderin mukaan ensimmäisellä kaudellaan Trump yritti tehdä rahaa presidenttiydellä, siinä onnistumatta. Toinen kausi on eri tarina.
Trumpin uudelleenvalinnan ja virkaanastujaisten välissä vuoden 2024 lopussa ja 2025 alussa hän loi kryptovaluuttahankkeita, jotka lähtivät menestymään.
– Ne on rakennettu siten, että niistä virtaa valtavia rahasummia presidentille ja jättivät hänelle ison kasan $TRUMP-tokeneja.
$TRUMP on niin sanottu meme-kolikko tai tokeni, jonka arvo perustuu pääasiassa kysyntään, näkyvyyteen ja spekulaatioon eikä varsinaiseen liiketoimintaan tai käyttöarvoon.
$TRUMP-meme-kolikoiden arvo on laskenut paljon siitä, mitä se parhaillaan oli. Trump teki niillä valtavasti rahaa heti alussa, ja näin ollen hän on edelleen voitolla.
Toinen hänelle rahaa tuova hanke presidenttinä on hänen sosiaalisen median alustansa Truth Socialin emoyhtiö Trump Media & Technology Group (TMTG). Yhtiöstä tuli pörssiyhtiö alkuvuodesta 2024, juuri vaalien alla.
Trumpin omistusosuus yrityksestä on nyt noin 900 miljoonaa dollaria, lähes miljardin.
– Ensin, hän yritti tehdä rahaa siinä onnistumatta, ja presidenttiydellä oli paljon negatiivisia vaikutuksia hänen liiketoimintaansa. Nyt hän tietää, miten tehdä rahaa ja on siinä hyvin menestynyt. Hän tienaa miljardeja dollareita, joita hän ei olisi koskaan tienannut, jos ei olisi lähtenyt mukaan politiikkaan, Alexander selittää.
Puolet ja puolet
Alexanderin mukaan noin puolet Trumpin omaisuudesta on nykyisin sidoksissa TMTG-yhtiöön ja kryptovaroihin, mutta kiinteistöt muodostavat edelleen merkittävän osan hänen varallisuudestaan.
Trump omistaa edelleen kalliita kiinteistöjä esimerkiksi New Yorkissa, San Franciscossa ja Chicagossa. Lisäksi hän omistaa paljon pienempiä kiinteistöjä.
– Nuo "vanhanajan" kiinteistöt ottivat osumaa ensin presidenttiydestä, mutta ajan mittaan tilanne on tasoittunut. Toinen osuma tuli pandemiasta. Kiinteistöt New Yorkissa Fith Avenuella kärsivät, kun ihmiset pysyivät kotonaan, Alexander selittää.
Trumpin kiinteistöt New Yorkin Fifth Avenuella ovat vahvasti sidoksissa yleiseen taloustilanteeseen ja ihmisten ostovoimaan.
Alexanderin mukaan Trumpin omaisuutta voidaan karkeasti jäsentää niin, että noin puolet koostuu uudemmista omaisuuseristä, joiden arvo kasvaa, kun taas toinen puoli on vanhempaa omaisuutta, jonka arvo ei juuri kasva, mutta joka ei myöskään merkittävästi menetä arvoaan.
Täysin oma lukunsa Trumpin omaisuudessa on hänen nimeään kantava Trump-kauppatavara – lippalakeista joulukoristeihin, kengistä kitaroihin.
– Hän tekee rahaa niillä. Ei valtavia summia hänenkaltaiselleen miehelle. Donald Trump on henkilö, joka on aina ollut ylpeä siitä, ettei hän pelkää tehdä helppoja asioita tienatakseen rahaa. Hän ei murehdi siitä, että hän näyttäisi mauttomalta, tai että jokin ei vastaa hänen vaatimustasoaan. Jos joku on valmis maksamaan hänelle helppoa rahaa, hän ottaa sen, Alexander pohtii.
Kun kaikki nämä tulonlähteet lasketaan yhteen – myytävät tuotteet ja julkiset esiintymiset, joista Trumpille maksetaan – niistä kertyy merkittävä, kymmenien miljoonien dollarien suuruinen summa.
Alexander ei usko, että Trump jatkaisi Trump-brändättyjen tuotteiden myyntiä presidenttikauden jälkeen, mutta samalla hän huomauttaa, että Trump on toistuvasti löytänyt uusia tapoja ansaita helposti rahaa.
– Diili-ohjelma on yksi esimerkki tästä. Hän teki sillä paljon rahaa vuosien ajan, samalla kun hänen kiinteistöbisneksensä oli vaikeuksissa, hän kertoo.
Myöhemmin Trump lisensoi tuotteita, kuten miesten paitoja, solmioita ja hajuvesiä omalla nimellään ja tienasi niillä rahaa.
Kun hänestä tuli presidentti ja Trumpin nimi yhdistettiin suoraan kahtiajakoon ja politikkaan, eikä menestykseen, Trump muutti taktiikkaansa ja alkoi myydä tätä tavaraa suoraan hänen kovimmille kannattajilleen.
– Hän tajusi, että hän voi myydä kellon älyttömällä summalla rahaa, ja brändätä sen keräilytuotteeksi. Ainoaksi laatuaan, joka heidän täytyy saada, Alexander selittää.
Avoimia kysymyksiä
Trumpin varallisuutta pidetään usein hämäränä, ja uskotaan, ettei sen kaikkia alkuperäisiä lähteitä tunneta tarkasti.
Alexanderin mukaan Trumpia tutkineet ovat kuitenkin muodostaneet melko hyvän käsityksen siitä, mistä hänen rahansa ovat peräisin.
Yksi keskeinen syy tähän on se, että maineestaan huolimatta kiinteistöala on suhteellisen läpinäkyvä, ja sama pätee yhä enemmän myös kryptovaroihin.
– Vasta viimeisen reilun vuoden aikana hän on tehnyt asioita, joista meillä ei ole täyttä selvyyttä. Mutta uskon, että olemme viisaampia jo kuukauden sisään. Trump tulee jättämään uusia varallisuusilmoituksia, Alexander sanoo.
Yksi näistä avoimista kysymyksistä liittyy ensimmäisen naisen Melania Trumpin lanseeraamaan meme-kolikkoon sekä joihinkin Trumpin kryptoprojekteihin.
Alexander kertoo, että ajatus siitä, että Trumpin bisneksiä ei voida ymmärtää, on myytti.
– Ajatellaan, että jostain tulee rahaa, jonka lähdettä emme voi selvittää. Tämä ei ole täysin totta. Trumpin liiketoiminta on epäselvää ja on kauppoja, joiden motivaatiota emme tiedä. Mutta kokonaiskuvassa ymmärrämme, miltä hänen tiliotteensa näyttää.
Lasten bisnekset oma asiansa
Oma lukunsa ovat Trumpin lapset. Trumpin ensimmäisen presidenttikauden aikana, hänen lastensa (Donald Jr., Eric, Ivanka, Tiffany, Barron) liiketoiminta oli yhtä kuin heidän isänsä liiketoiminta.
Nyt myös lapset ovat kasvattaneet omaisuuttaan merkittävästi, etenkin kryptovaluuttojen ansiosta viimeisen reilun vuoden aikana. Samalla he ovat alkaneet sijoittaa hankkeisiin, jotka eivät liity heidän isäänsä, mikä tuo mukaan myös harmaampia alueita arvioinnin kannalta.
– Koska he eivät kuulu hallintoon ja osa heidän uusista hankkeistaan ei kytkeydy suoraan heidän isäänsä, heidän varallisuudestaan on saatavilla vähemmän tietoa. Tämä on alue, josta opimme vielä lisää, ja avoimia kysymyksiä on edelleen paljon, Alexander kertoo.
Trumpilla on myös velkaa ja edelleen keskeneräisiä oikeusprosesseja.
– Kokonaisuutena Trump on nyt taseen näkökulmasta melko turvallisessa asemassa. Näin ei ollut silloin, kun hän pyrki presidentiksi (kolmatta kertaa). Tuolloin hänen omaisuutensa oli aidosti riskialttiina, ja mahdollinen pääomapula oli vakava uhka, hän jatkaa.
Tuolloin Trumpilla oli velkoja, myös oikeudenkäyntikuluja ja tappioita, jotka olisivat voineet johtaa siihen, että hänen olisi täytynyt myydä omaisuuttaan reippaasti ulosheittohintaan.
Tässäkin kryptovarat auttoivat Trumpia ja tarjosivat riittävästi likviditeettiä tilanteesta selviytymiseen. Samalla hän sai osittain takaisin varoja, joita hänen oli maksettava petostuomioon liittyen. New Yorkin muutoksenhakutuomioistuin kumosi noin 500 miljoonan dollarin tuomion Trumpin siviilihuijausjutussa.
Kahdesta syytteestä Trump on määrätty maksamaan korvauksia noin 100 miljoonan dollarin edestä, mutta tuomiot ovat edelleen valitusprosessissa, eikä maksuvelvoite ole siten vielä lopullinen.
Laillista, mutta kyseenalaista
Trumpin liiketoimintojen ja presidenttiyden rajapinta on herättänyt toistuvasti keskustelua siitä, missä kulkee laillisen toiminnan ja eturistiriitojen raja.
– Suuri osa siitä, mitä hän tekee, sijoittuu lailliselle alueelle, mutta on usein eettisesti kyseenalaista. Osa tästä joutui tarkasteluun hänen ensimmäisellä presidenttikaudellaan, erityisesti kysymys siitä, voivatko ulkomaiset tahot maksaa Yhdysvaltain presidentille, Alexander kertoo.
Trumpin ensimmäisellä kaudella ulkomaiset tahot eivät yleensä maksaneet Trumpille suoraan, vaan hänen yrityksilleen – erityisesti hotelleihin ja golfkohteisiin – mikä herätti eturistiriitaepäilyjä, koska maksajat saattoivat olla myös valtioihin sidoksissa olevia toimijoita.
Asiasta nostettiin syytteitä, mutta kun Trump hävisi vuoden 2020 vaalit, oikeus katsoi asian rauenneen.
– Jälkikäteen tämä näyttää lyhytnäköiseltä ratkaisulta, kun hän on jälleen presidenttinä, hän jatkaa.
Kysymys siitä, onko ulkomaisten maksujen hyväksyminen perustuslain vastaista, ei ole noussut samalla tavalla uudelleen esiin toisella kaudella.
Osa kannattajista kyllästynyt
Kaiken tämän keskellä herää kysymys: miksi yhdysvaltalaiset keskiluokkaiset ja vähävaraisemmat äänestäjät ovat uskoneet näin pitkään, että miljardööri Trump ajaa heidän etujaan ja ymmärtää heidän arkeaan?
Alexanderin mukaan vastaus kiteytyy siihen, että Trump on edelleen poikkeuksellisen taitava viestijä.
– Hän puhuu ihmisille tavalla, joka resonoi, heidän omalla kielellään.
Samaan aikaan osa hänen kannattajistaan on alkanut turhautua viimeisen vuoden aikana: lupauksia on ollut paljon, mutta toteutus on jäänyt osin puutteelliseksi.
Alexanderin mukaan tämä näkyy sekä kannatusluvuissa että myös hänen julkisesti noteeratun omaisuutensa arvossa.
– Kaikki perustuu lopulta luottamukseen Donald Trumpiin. Kun tuo luottamus heikkenee, sillä on vaikutusta hänen talouteensa, mutta vielä suurempi vaikutus sillä on niiden ihmisten taloudelliseen tilanteeseen, jotka ovat sijoittaneet tai sitoneet odotuksiaan häneen, hän päättää.