Applen toimitusjohtaja vertaa FBI:n vaatimusta syöpään

Applen ja yhdysvaltalaisviranomaisten nokkapokka iPhonen lukituksen avaamisesta jatkuu. Liittovaltion poliisi FBI vaatii, että Apple kehittää iOS-käyttöjärjestelmästä erikoisversion, jonka avulla viranomaiset pääsevät käsiksi San Bernardinossa viime vuonna lukuisia ihmisiä ampuneen Syed Rizwan Farookin iPhonen sisältöön. Applen toimitusjohtaja vertaa vaatimusta syöpään. Yhtiö aikoo pitää huolen, ettei jatkossa enää joutuisi vastaavien vaatimusten kohteeksi.

ABC Newsin haastattelussa Applen toimitusjohtaja Tim Cook kuvaili FBI:n vaatimusta ”ohjelmistojen vastineeksi syövälle”. Apple on toistuvasti sanonut, että yhden iPhonen murtamiseen käytetty ohjelmisto asettaisi vaaraan myös kaikkien muiden iPhone-laitteiden suojauksen. FBI on sanonut, että kyse on vain yhden yksittäisen puhelimen avaamisesta, mutta tiettävästi useat poliisiviranomaiset odottavat tästä tulevan ennakkotapauksen, jonka turvin voitaisiin avata myös lukuisia muitapuhelimia.

New York Timesin mukaan Apple on jo kehittämässä uusia tapoja iPhonen suojaamiseen. Tiettävästi yhtiön aikomuksena on tehdä iPhonen suojauksen murtamisesta entistäkin vaikeampaa niin, ettei yhtiö itsekään voisi murtamisessa enää auttaa. Näin yhtiö välttyisi jatkossa vastaavilta viranomaisvaatimuksilta.

Aiemmin tällä viikolla Apple julkaisi verkkosivuillaan laajan selvityksen näkemyksistään kiistassa. Yhtiö toivoo, että Yhdysvaltojen hallinto luopuisi vaatimuksestaauttaa avaamaan kiistan kohteena olevan puhelimen lukitus. Sen sijaan Apple haluaisi, että hallitus muodostaisi useiden alojen asiantuntijaryhmän käsittelemään lainvalvojien toimintaa, laitteiden salauksia sekä kansalaisten oikeuksia ja yksityisyyttä.

Applen ja FBI:n välinen kiista on saanut useita värikkäitä käänteitä viimeisten parin viikon aikana. Apple on vedonnut ihmisten oikeuksiin säilyttää puhelimiensa sisältämät henkilökohtaiset tiedot salassa, kun taas FBI on vastannut muun muassavedoten siihen, että Apple vain käyttää kiistaa oman markkinointinsa edistämiseen.

Kiista puhelimesta sisältää myös erikoisia yksityiskohtia, joissa jopa julkisen hallinnon edustajat ovat kinastelleet keskenään. 14 ihmistä ammuskelussa surmannut ja itsekin surmansa saanut Farook työskenteli julkisessa terveydenhuollossa, ja hänen käyttämänsä iPhone 5c oli hänen työnantajansa omaisuutta. Apple ehdotti, että viranomaiset yrittäisivät pakottaa laitteen tekemään varmuuskopion iCloud-pilveen, ja Apple voisi näin antaa viranomaisille sisältöä varmuuskopiosta. Varmuuskopiointi ei kuitenkaan onnistunut, sillä Farookin työnantaja oli muuttanut laitteen Apple ID -salasanaa tunteja Farookin hyökkäyksen jälkeen. Tieto salasanan muuttamisesta tuli julki viime viikon lopulla, ja Farookin työnantaja, San Bernardinon piirikunta, kertoi pian Twitterissä, että vaatimus salasanan vaihtamiseksi oli tullut FBI:ltä.

Lue myös:

    Uusimmat