Järjestys ei säily itsestään, sitä täytyy pitää yllä. Mutta järjestyksen pitäminen on huomattavasti helpompaa, kun kotona ei ole kaiken maailman tavarat levällään.
Turhista tavaroista täytyy osata luopua. Jos et keksi tavaralle omaa paikkaa, älä pidä sitä. Anna se pois vaikka hyväntekeväisyyteen.
Aloittaminen on helpompaa kuin uskotkaan, mutta pysy itsesi kanssa tiukkana. Rojuttomassa kodissa on oikeasti helpompi elää.
Ole tunteeton
1. Aloita yhdestä huoneesta. Varustaudu roskapussilla ja kolmella laatikolla. Yksi laatikko on poisannettaville tavaroille, yksi myytäville tavaroille ja yksi tavaroille jotka kuuluvat toisiin huoneisiin.
Tee pikaisia, tunteettomia päätöksiä: Jos tavara on rikki tai tarpeeton luovu siitä. Älä lähde kuljettamaan tavaroita oikeisiin huoneisiin, vaan laita ne siihen varattuun laatikkoon. Näin keskityt käsillä olevaan tehtävään, etkä harhaudu muualle.
Omiin kasoihin
2. Käy läpi tavarat huoneeseen jäävät tavarat.
Laita kirjat yhteen, CD:t toiseen ja vaatteet kolmanteen pinoon eli laita samanlaiset tavarat aina yhteen pinoon. Näin sinun on helppo nähdä mitä kaikkea sinulla on eikä kaaos lannista.
Mihin mahtuu
3. Päätä mitä pidät ja mistä luovut. Päätä miten aiot säilyttää jäävät tavarat, laitatko ne kaappiin vai varastoon.
Mieti minkälaisia säilytysratkaisuja tarvitset: lisää varastolaatikoita, lisää hyllyjä vaatekaappiin, lisää jotain? Kun esimerkiksi tiedät kuinka monta cd:tä sinulla on, tiedät myös tarvitsetko uuden cd-hyllyn.
Omalla tyylillä
4. Keksi ratkaisuja jotka toimivat sinulle. Jotkut tykkäävät säilyttää valokuvansa tarkasti nimetyissä valokuvakansioissa, jotkut tykkäävät laittaa kaikki saman vuoden kuvat yhteen isoon laatikoon.
Ihan sama, kunhan tavarat eivät ole levällään ja sinun on helppo ottaa ne käyttöön tarvittaessa.
Kaikelle oltava oma paikka!
5. Älä lopeta ennen kuin jokaisella, ihan jokaisella tavaralla on oma paikkansa. Palauta tavarat aina käytön jälkeen myös omalle paikalleen.
Pikkuhiljaa järjestelmällisyydestä alkaa toistojen jälkeen tulla tapa, ja koti pysyy siistimpänä.
Lähde: Allyou.com
(MTV LIFESTYLE)
Uusimmat
-
23:26
Kreml: Ukrainan rajan läheisillä venäläisalueilla lähetettiin Putinin väärennetty puhe – MTV seuraa sotaa
-
22:52
Mitä astronautit syövät avaruudessa? Mars-lennoille kehitettiin nyt jotain ennennäkemätöntä
-
22:23
EU asetti pakotteita oppositioaktivisti Kara-Murzan vangitsemiseen osallistuneille venäläisille virkamiehille
-
22:16
Craig Breenin kumppani juoksi huippuajan – julkaisi kuvan koskettavasta yksityiskohdasta
-
22:13
Asuntokaupan myyntiluvut jatkavat karua linjaa: "Näin vaikeaa tilannetta ole ollut koskaan"
-
21:38
EKP:n pääjohtaja varoittaa hintapaineiden jatkuvan
-
21:31
Puolueeton Sveitsi kohtaa painetta muilta mailta – missä menee Sveitsin rajat?
-
21:15
Taksikuski Kari Pajunen kuristettiin tajuttomaksi kesken työvuoron Vantaalla – hyökkääjälle tuomio
-
21:00
"Joko voidaan avata samppanja?" – Salkkarit-Sallan pienokainen syntyy
-
20:56
Väite sotarintamalta: Ukraina saanut Leopard-tankkeja käyttöönsä taistelukentille
-
20:50
Joonas, 28, on valmis rakastumaan Love Islandilla – näin hän kuvailee unelmakumppaniaan
-
20:31
Lionel Messin lähdöllä miljoonaluokan seuraus
-
20:30
Leijonien MM-hyökkääjä teki NHL-sopimuksen
-
20:21
Nainen puukotti miestä 9 kertaa kuukausia jatkuneen lähisuhdeväkivallan päätteeksi – oikeuden mukaan "ei hengenvaaraa"
-
20:20
Miten Ukraina ja Venäjä mahtuvat samaan neuvottelupöytään Helsingissä? Näin vastaa ulkoministeriö
-
20:14
Näinkin voi käydä: Juoksumatto veti naisen leggingsit nilkkoihin kesken treenin
-
20:00
Nämä parit muodostuvat ensimmäisessä Love Island -jaksossa – varo juonipaljastuksia!
-
19:51
Elina Lampela seiväskisan voittoon Tshekissä
-
19:44
Yhdysvalloissa republikaanien presidenttiehdokaslista kasvaa – entinen varapresidentti Mike Pence ilmoittautui kisaan
-
19:21
Marketan poika joutui vankilaan – alkusokista toivottuaan äiti päätti toimia vankien hyväksi: "Minulla on nyt toivo"
-
Lataa lisää