Viime vuonna Suomessa rekisteröitiin 106 236 uutta henkilöautoa

Ensirekisteröintien määrä kasvoi 2,7 prosenttia vuoteen 2013 verrattuna. Tästä huolimatta luku on selkeästi alle 2000-luvun keskiarvon, joka on 127 000 uutta henkilöautoa. Etenkin vuosituhannen alkuvuosina kauppa kävi vielä hyvin. Vuosina 2000-2005 rekisteröitiin keskimäärin vuosittain 133 000 uutta henkilöautoa, mutta esimerkiksi vuosina 2009-2014 myyntimäärät ovat olleet keskimäärin enää 108 000 henkilöautoa vuodessa.

Myyntitilaston kärjestä löytyvät tuttuun tapaan Volkswagen ja Toyota, jotka ovat omilla tuhatluvuillaan molemmat yli 12 500 auton myynnillä. Skoda tulee kolmantena hieman alle 10 000 ensirekisteröinnillä, josta yli puolet muodostuu Octavia-mallin myynnistä. Octavia nousi viime vuonna Golfin ohi Suomen myydyimmäksi uudeksi henkilöautoksi.

Kokonaisuudessaan alhaiset myyntiluvut johtuvat Autoalan Tiedotuskeskuksen mukaan heikosta taloustilanteesta sekä korkeasta autoverosta. Keski-iällä mitattuna Suomessa ajetaankin EU-maiden vanhimpiin lukeutuvalla autokannalla. Vanhenemisen pysäyttämiseksi vuosittaisen pitäisi rekisteröidä yli 150 000 uutta henkilöautoa.

Vuodelle 2015 myyntiin odotetaan pientä piristymistä romutuspalkkiokampanjan ansiosta. Merkittävämmän muutokseen tilanteeseen tekisi verotuksen siirtyminen hankinnan verotuksesta käytön verotukseen, mikä loisi tiedotuskeskuksen mukaan edellytykset 140 000 - 160 000 uuden henkilöauton rekisteröinnille vuosittain.

Käytettyjen autojen verotukseen on puolestaan jo tullut muutoksia. Korkein hallinto-oikeus julkaisi perjantaina 19.12.2014 päätökset, joiden mukaan käytettynä maahantuotu auto pitää verottaa sillä veroprosentilla, joka oli voimassa Suomessa sinä päivänä, kun auto on ensirekisteröity toisessa maassa. Vanhempia autoja ei siis saa verottaa vuonna 2008 voimaan tulleiden CO2-päästöihin perustuvien autoveroprosenttien mukaan. Uudet päätökset tekevät etenkin suuripäästöisten autojen maahantuonnista houkuttelevampaa ja sen odotetaankin lisääntyvän.

Lue myös:

    Uusimmat