Viikonlopun villi orgasmiopas
Naisen orgasmi on kuin suuri salaisuuksien kammio: yhtä monitahoinen ja jännittävä. AVA neuvoo tien nautintojen äärelle. Näillä vinkeillä nainen voi saada orgasmin - jopa useita kertoja yhden rakastelukerran aikana.
Jo Kama Sutrassa se sanotaan: nautinnot ovat yhtä välttämättömiä kehomme olemassaololle kuin ruoka. On kuitenkin väärin olettaa, että kaikki olisi korkeamman käsissä. Onnea ei voi saavuttaa, ellei tee itse jotain sen eteen. AVA neuvoo, kuinka kurotella nautintoa kohti.
Naisen orgasmia kuvaillaan usein miehen orgasmia monimutkaisemmaksi, mutta sen toimintaprosessi on lopulta varsin yksinkertainen. Seksiterapeutti Carole Altmanin mukaan naisen orgasmi syntyy, kun sukupuolielimet eivät enää kestä verenkierron kiihtymistä. Tällöin keho antaa periksi niin että veri virtaa takaisin muualle kehoon. Tätä välitöntä helpotusta, joka vapauttaa lihasjännityksen, kutsutaan orgasmiksi.
G-pisteorgasmiin lantiota kohottamalla
Kaikki naisen orgasmit eivät ole samanlaisia. Moni kiistelee, ovatko klitorisorgasmi ja emätinorgasmi eri asioita. Osa asiantuntijoista on sitä mieltä, että kaikki orgasmit ovat lähtöisin klitoriksesta. Tämän teorian mukaan emätinorgasmi syntyy, kun työnnöt venyttävät häpyhuulia ja klitoris stimuloituu.
Useat naiset ovat kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että emätinorgasmi on olemassa. Se tuntuu klitorisorgasmia intensiivisempänä. Asiantuntijoiden mukaan emätinorgasmi voi syntyä, kun nainen kokee ärsytystä emättimen etuseinämässä. Myös harvinaisempi ejakuloiminen tapahtuu yleensä niin sanotun G-pisteorgasmin aikana.
Mahdollisuus saada nainen ejakuloimaan kasvaa, kun kohotat hänen lantiotaan ylöspäin niin, että koko vulva painautuu litteänä miehen lantioluuta vasten. Parempaa ja pidempää g-pisteorgasmia voi tavoitella myös työntämällä miestä juuri ennen orgasmia niillä lihaksilla, joilla nainen yrittäisi työntää miehen pois emättimestään.
Yhdistelmäorgasmi klitorista ja emätintä stimuloimalla
Naisen on mahdollista saada myös yhdistelmäorgasmi. Tämä g-pisteorgasmin ja klitorisorgasmin yhdistelmä onnistuu helpoiten, kun yhdyntätyönnöt kohdistetaan emättimen etuseinämään samalla kun naisen klitorista kiihotetaan.
Moninkertainen ja peräkkäinen orgasmi sekoitetaan usein keskenään. Moninkertainen orgasmi on itse asiassa yksi pitkä orgastinen mielihyväaalto, kun taas peräkkäiset orgasmit merkitsevät useampia kuin yhtä orgasmia saman rakastelukerran aikana. Sekä peräkkäiset että moninkertaiset orgasmit on helpointa saavuttaa, kun kiihotuksen laatua vaihdetaan siirtymällä esimerkiksi suuseksistä yhdyntään ja sitten taas suuseksiin. Kommunikointi on tässäkin asiassa avainsana: nainen tietää parhaiten, millaisella nopeudella ja mitä aluetta tulisi milloinkin stimuloida.
Lue myös:
AVA/Maarit Rasi
Lähteet: Superseksiä: Tracy Cox, Kama Sutra: Täydellisesti kuvitettuna: Lance Dane
Kuva: Shutterstock
Uusimmat
-
21:35
Amazing Race -osallistujat Anna Perho ja Atte-poika tekivät ällistyttävän ratkaisun – hyvä teko koitui parin kohtaloksi
-
21:27
Merialueille tuulivaroitus ensi yölle ja huomiselle
-
21:22
KalPa-vahti sai kipeän tällin kasvoihinsa – ristikkokaan ei suojannut epäonniselta vammalta
-
21:14
Hämmentävä episodi Jokereiden voittomaalin jälkeen – valmentaja kuittaili sählingistä: "Ei näköjään osata laskea"
-
21:08
Josep Borrell Odessassa: EU jatkaa Ukrainan tukemista – MTV seuraa sotaa
-
21:03
Trumpia neuvoneen kenraali McMasterin mukaan Ukrainaa pitää aseistaa päättäväisemmin: "Annamme 30 panssarivaunua, kun pitäisi antaa 300"
-
21:00
Katariina Kaitue joutui onnettomuuteen Amazing Race -ohjelman avausjaksossa – näin hänelle lopulta kävi
-
21:00
Masked Singer -paljastus hämmensi etsivät: "Te menitte ihan kahville!"
-
20:58
MTV seuraa Chilen MM-rallia: Toyotalla reagoitiin fiaskoon – Suninen huippusijoilla toiselle lenkille
-
20:43
Jättimäinen taklaus käynnisti kalabaliikin kaukalossa – Olli Jokinen ärähti: "Se on ongelma SM-liigassa"
-
20:37
Vapaaehtoiset etsijät epäilivät Rasmus Takaluoman löytyvän jopa kaukaa kotipaikasta: "Vastaus voi olla missä vain mereen saakka"
-
20:30
Marcus Grönholmilla ja Timo Rautiaisella isoja auto-ongelmia Amazing Race -ohjelmassa – tältä ikävä takaisku tuntui
-
20:29
Todellisen ystävyyden merkki: Kaaso pisti kropan likoon hääkuvauksissa
-
20:19
Enrique äkkirikastui sotimalla: Näin Putin värvää WhatsAppissa kuubalaismiehiä joukkoihinsa – "Kaikki tietävät hyvin, mihin ovat menossa"
-
20:03
Helsingin Lego-tapahtumalle rajua kritiikkiä: "Täysi kaaos" – Näin vastaa tilaisuuden järjestäjä MTV Uutisille
-
20:02
Teemu Suninen kuittaili Toyotalle isosta virheestä
-
19:39
Jättiyllätys Valioliigassa – Manchester City hävisi viimein
-
19:33
Mykistävä-tahti jatkuu! JYP-tähti takoi taas hurjat pisteet – Pelicansin taituri helpotti joukkueensa kurimusta
-
19:23
Marilyn Manson sovitteli raiskauskanteen vain noin viikko ennen oikeuskäsittelyn alkamista
-
19:02
Nuorten miesten suosima ulkonäkötrendi huolettaa lääkäriä – vaikuttaa siittiötuotantoonkin: "Aika murheellinen tilanne"
-
Lataa lisää