Vihtavuoren tehdasalueella räjähdysvaaran aiheuttanut kontti on saatu siirrettyä turvalliseen paikkaan. Mittausten mukaan alueella ei ole mitään ihmisille vaarallisia aineita ilmassa.
Vihtavuoren evakuointi on päättynyt. Asukkaat saavat palata koteihinsa. Vain tehdasalue on yhä kokonaan suljettu.
Myös tieliikenteen rajoitukset on purettu.
Räjähdysvaara rajoittuu enää tehdasalueelle. Massiivisen räjähdyksen uhka on poistunut.
Kuumentunutta konttia on onnistuttu jäähdyttämään siten, että sen lämpötila on 40 asteen paikkeilla.
Komisario Juha Mäntysen mukaan evakuointipalveluja Vihtavuorella on käyttänyt 181 ihmistä, evakuointipaikkoihin jäänyt 59 ihmistä. Suuri osa asukkaista oli itse poistunut kotoaan sukulaisten tai tuttujen luo.
Poliisin mukaan evakuointipaikoissa olleet ihmiset kuljetetaan takaisin koteihinsa linja-autoilla sekä invatakseilla.
Vihtavuoressa on kaikkiaan noin 2000 vakituista asukasta.
(MTV3 – STT)
Sumo video id
Tukesin ylijohtaja: Räjähdeyhtiö on toiminut väärin
Vastaavaa evakuointia ei sitten sota-ajan
Tehdasalueella useita onnettomuuksia ja vaaratilanteita
Sisäministeri Räsänen: Vihtavuoren tapahtumista poliisitutkinta
Jätekonttien siirtämisestä tehtiin riskiarvio – Tukes ei ehtinyt käsitellä
Kontin kuumeneminen saattaa johtua pesuainejäämistä