Vieno-myrsky riepottelee koko maata – tuulet puhaltaneet jopa 20 metriä sekunnissa: "Poikkeuksellinen myrsky vuodenaikaan nähden"

Vieno-myrsky pyyhkäisee Suomen läpi – katso MTV Uutisten lukijoiden myrskyvideoita ympäri Suomen 1:13
Tältä Vieno-myrsky on näyttänyt eri puolilla Suomea – katso video!

Vieno-myrsky pyyhkäisee tänään Suomen yli. Myrsky rantautui Suomeen varhain aamulla ja se on katkonut sähköt ainakin 50 000 kotitaloudelta koko maassa. Myrskyllä on ollut vaikutuksia myös junaliikenteeseen.

Myrsky riepottelee iltapäivällä pahiten maan keskiosaa ja Itä-Suomen pohjoisosaa. Puuskia on havaittu myös Oulun ja Tampereen seuduilla

Kovien tuulien myrsky on Keski-Suomen pelastuslaitoksen päivystävän päällikön Juha Saarion mukaan poikkeuksellista.

– Harvemmin kesällä tällaisia tulee. Yleensä tällaiset kovatuuliset myrskyt tulevat syksyllä, Saario sanoo MTV Uutisille.

Puita kaatunut teille ja rakennusten päälle

Keski-Suomessa Vieno-myrsky on katkonut sähköt noin 20 000 kotitaloudelta ja kovat tuulet ovat kaataneet puita teille ja rakennusten päälle. Tehtäviä Keski-Suomen pelastuslaitoksella on ollut tänään noin 80-90.

– Suurin osa meidän tehtävistä on ollut sellaisia, että puut ovat kaatuneet teille tai meinanneet kaatua talojen päälle. Vaaratilanteita ihmisille ei ole ollut, Saario kertoo.

– Todennäköisimmin tämä johtuu siitä, että puissa olevat lehdet suurentavat lehden pintaalaa, jolloin tuulen vaikutus on voimakkaampi.

Katso yläpuolella olevalta videolta MTV Uutisten lukijoiden lähettämiä kuvia eri puolelta Suomea.

Alta näet päivystävä päällikkö Juha Saarion koko haastattelun MTV Uutiset Livessä.

Vieno-myrsky riepottelee koko maata – tuulet puhaltaneet jopa 20 metriä sekunnissa:"Poikkeuksellinen myrsky vuodenaikaan nähden" 1:53

Lue myös:

    Uusimmat