Monet jättävät joululahjaostokset aivan viime tinkaan, mutta vielä ehtii syöksyä lahjakaupoille. Lahjan ei toki tarvitse aina olla materiaa, vaan sen antamisessa tärkeintä on ajatus.
Lahjan saaja ei yleensä arvosta tavaraa, vaan ajatusta ja vaivaa, jonka olet uhrannut häntä varten. Siksi on tärkeää harkita tarkasti, millaisen ajatuksen haluat lahjan saajalle välittää. Vielä ehdit hankkia joulun ihanimmat ja muistettavimmat lahjat, joten inpiroidu alla olevasta vinkkilistasta.
12 vinkkiä loistavan joululahjan valintaan:
1. Mieti, pitääkö lahjan saaja tavarasta ja tarvitseeko hän sitä. Älä osta tavaraa ostamisen takia. Todennäköisesti hän mieluummin ottaisi vastaan joulukortin ja lämpimän halauksen kuin pikaisesti halpahallista haetun kukkamaljakon.
2. Mieti lahjan symboliikkaa. Joululahjat symboloivat usein lämpöä, huolenpitoa ja rakkautta sekä liittyvät talveen ja pimeään. Siksi villapaidat, yöpaidat, lämpimät huovat ja villasukat ovat oivallinen lahja.
3. Harkitse huolella lahjan hinta. Älä osta liian kallista lahjaa ihmiselle, johon sinulla ei ole hyvin läheistä suhdetta. Jos annat kalliin korun etäiselle kälyllesi, aiheutat vain kiusallisen tilanteen.
4. Vältä hittituotteita. Joulun ”hittituote” voi olla ehkä helppo valinta sinulle, mutta ei välttämättä lainkaan mieluinen hänelle. Hittituotteen mukana saattaisi myös kulkea ajatus siitä, ettet ole vaivautunut uhraamaan häneen ajatuksiasi tänä jouluna.
5. Onko teillä yhteisiä harrastuksia? Lahja, jonka voitte yhdessä jakaa, jonka ääressä voitte viettää yhteistä aikaa, tuo paljon iloa teille molemmille. Tällainen lahja lujittaa suhdettanne.
6. Osta mieluummin laatua vähän ja harkitusti kuin krääsää paljon. Laadukkaan tavaran mukana annat ajatuksen arvostuksesta ja suhteenne pitkäikäisyydestä.
7. Osta kierrätettyä. Jos lahjan saaja suosii käytettyä tavaraa, hän arvostaa hyvää kirppari- tai antiikkilöytöä moninkertaisesti kallista massatuotetta enemmän. Hän myös tietää, että kirpparilla ei tule vastaan mitä tahansa. Ekstrana paketissa on vanhan tavaran itsensä mukana tuoma tarina.
8. Lahjoita hänelle omaa seuraasi. Osta lahjakortti, jossa kutsut hänet kanssasi kylpylään, ulos syömään tai teatteriin. Tällä lahjalla kerrot hänelle, että nautit hänen seurastaan.
9. Täytä hänen salainen toiveesi. Onko hänellä haave, jota hän ei ole uskaltanut tai raaskinut toteuttaa, josta kukaan muu ei tiedä? Toteuttamalla hänen haaveensa kerrot, että olet kuunnellut häntä ja otat hänet tosissaan.
10. Leivo tai laita hänelle hänen lempiruokaansa itse. Näin annat hänelle sekä makunautintoja että sitä, mikä on sinulle itsellesi kallista ja arvokasta: aikaasi.
11. Tilaa hänelle lempilehtesi. Tilaamalla hänelle oman suosikkilehtesi takaat teille seuraavaksi vuodeksi varmat yhteiset puheenaiheet. Tilastojen mukaan kirjat ja lehdet ovat olleet joka vuosi sekä saajien että antajien mielestä lahjasuosikkeja, joten tässä valinnassa et voi mennä metsään.
12. Paketoi lahja kauniisti. Huolellisesti kääritty paketti sinetöi arvostavan vaikutelman. Lisäksi kaunis käärö voi olla osa lahjaa: annat hänelle kauniin sisustusesineen joulunaluspäiviksi, sillä kaunis paketti käy varsin hyvin joulukoristeesta.
Lähde: Deski
(MTV3)
Studio55.fi:
Studio55.fi:
Studio 55.fi:
Uusimmat
-
12:03
Miehelle syyte kahdesta taposta Oulussa – toinen uhreista miehen vaimo
-
11:59
Neljä loukkaantui nokkakolarissa Rovaniemellä
-
11:50
Pörssisähköläiset hereillä maanantaina! Sähkön hinta satakertaistuu huonon tuulen vuoksi
-
11:50
Syyskuu oli ennätyksellisen lämmin koko maassa: Helsingin lämpöennätys murskaksi
-
11:32
Pieleen mennyt pysäköintiyritys meni italialaisrouvan tunteisiin – turhautuneet huudot kaikuivat pitkälle!
-
11:25
Leijonilta merkittävä sopimusuutinen
-
11:16
Uutta tietoa Huittisten vauvasieppauksesta – nuorta porilaisnaista epäillään teosta
-
11:10
"Teen töitä, vaikka perse irtois" – Sointu Borg kiittelee TTK-äänestäjiään
-
10:58
Suomalainen mansikka noteerattiin nyt EU-tasolla
-
10:55
Elon Musk pilkkasi Zelenskyiä: "Kulunut viisi minuuttia siitä, kun viimeksi pyysit avustusta"
-
10:50
Myrsky lähestyy Suomea, tämä tilanteesta tiedetään – tuore sääennuste povaa yöpakkasia myös etelään
-
10:49
Niinistö matkustaa Portugaliin tällä viikolla
-
10:44
Hurja nokkakolari tallentui videolle Ukrainassa – kuolonuhreilta vältyttiin
-
10:23
Teemu Suninen esitti anteeksipyynnön – tallipomo löi pöytään vaatimuksen
-
10:15
Saaristossa liikkeellä runsaasti viranomaiskalustoa ja alueita saatetaan eristää – melua on turha säikähtää
-
10:06
Nämä kappaleet kuullaan seuraavassa Tanssii Tähtien Kanssa -jaksossa
-
09:44
Medvedev uhoaa Venäjän mahdollisuudella iskeä Saksan maaperälle – MTV seuraa sotaa
-
09:34
Parasta leipää ikinä – kolme kovaa ohjetta: "Tässä menee viisi minuuttia"
-
09:27
Huima temppu MM-kisoissa – supertähti hyppäsi nimensä lajin historiaan
-
09:26
Elina Valtonen on Kiovassa – EU:n ulkoministereillä historiallinen kokous EU:n ulkopuolella
-
Lataa lisää