Vetyautoihin panostavalta Toyotalta kovaa puhetta: "Ei todisteita siitä, että sähköautoille olisi kysyntää"

Näin tehokkaasti vetyauto puhdistaa ilmaa 1:12
Näin tehokkaasti vetyauto puhdistaa ilmaa.

Toyotan markkinointipomo ei usko täyssähköautoille olevan kysyntää, vaikka muut valmistajat investoivatkin niihin kymmeniä miljardeja.

Japanilaisvalmistaja Toyotaa pidettiin aikoinaan yhtenä vihreimmistä autovalmistajista. Se panosti kovasti hybridiautoihin aikana, jolloin hybridejä ei ollut juurikaan tarjolla muilla valmistajilla. Toyota Prius on ollut käsite jo 20 vuotta.

Moni asia on kuitenkin muuttunut viime vuosina. Autoteollisuudessa tehdään suuria investointeja täyssähköautoihin, mutta Toyota pitää tiukasti kiinni hybrideistään ja polttokennoautoistaan, eikä ole vielä heittäytynyt sähköautojen kelkkaan.

Kalifornia boikotoi Toyotaa

Yhdysvalloissa presidentti Donald Trumpin hallinto on pyrkinyt kumoamaan Kalifornian osavaltiolle myönnetyn oikeuden päättää autojen päästörajoituksista itsenäisesti.

Kalifornian asettamat päästörajat ovat huomattavasti tiukemmat kuin mitä Trump on kaavaillut koko maalle, ja monet osavaltiot sekä autovalmistajat noudattavat ja tukevat Kalifornian asettamia rajoja.

Kiista on edennyt oikeuteen, ja Toyota on General Motorsin ja Fiat Chryslerin ohella liittynyt Trumpin hallinnon tukijoihin. Päätöksen myötä Kalifornian osavaltio on ilmoittanut boikotoivansa näiden kolmen autovalmistajan ajoneuvoja omissa hankinnoissaan.

Kalifornian tueksi ovat asettautuneet Volkswagen, BMW, Ford ja Honda, mutta valtaosa valmistajista on ilmoittanut pysyvänsä puolueettomana.

"Toistaiseksi ei kysyntää"

Toyota järjesti Los Angelesin autonäyttelyn yhteydessä tilaisuuden, jossa median edustajat pääsivät keskustelemaan avoimesti Pohjois-Amerikan-haaran myynti- ja markkinointijohtajan Jack Hollisin kanssa.

Yksi pöytään kutsutuista medioista oli teknologiajulkaisu Electrek, jonka toimittaja Bradley Berman kysyi Hollisilta, millaisia suunnitelmia Toyotalla on täyssähköautojen suhteen.

– Tämän päivän strategiamme on taloudellisuus. Bensamoottorimme ovat olleet vertaansa vailla. Mitä tulee täyssähköautoihin, polttokennoautoihin ja hybrideihin, aloimme investoida niihin kaikkiin samoihin aikoihin, Hollis kertoi.

– Kaikki ovat edelleen mukana suunnitelmissamme, mutta etenemme kuluttajilta tulevan kysynnän ehdoilla. Tällä hetkellä täyssähköautoille on vähemmän kysyntää kuin hybrideille. Jatkamme edelleen työskentelyä täyssähkömallien parissa, mutta toistaiseksi niille ei ole kysyntää, Hollis jatkoi siitäkin huolimatta, että todellisuudessa kysyntä on kasvanut voimakkaasti.

Hollisilta kysyttiin myös sitä, miksi Toyota suhtautuu täyssähköautoihin nihkeämmin kuin moni muu valmistaja. Esimerkiksi saksalainen Volkswagen panostaa niihin kymmeniä miljardeja euroja, ja Ford toi hiljattain myyntiin ensimmäisen sähköautonsa.

– En usko, että Volkswagenilla oli juurikaan vaihtoehtoja, Hollis sanoo viitaten saksalaisvalmistajan mainetta rapauttaneeseen dieselskandaaliin.

– Voimme kiistellä siitä, onko kysyntää olemassa. Minun mielestäni markkinoilla ei ole vielä todisteita siitä, että sähköautoille olisi kysyntää. Jokaisen yhtiön on kuitenkin tehtävä päätöksiä sen suhteen.

Hollis uskoo, että Fordin päätös ristiä yhtiön ensimmäinen täyssähköauto Mustang Mach-E:ksi on yritys ratsastaa Mustangin nimellä kiinnostuksen lisäämiseksi, koska – arvasit oikein – hän ei usko todellista kysyntää olevan olemassa.

– Itse uskon, että on oikein investoida kaikkiin ratkaisuihin.

Lähteet: Electrek, IEA, Reuters

Lue myös:

    Uusimmat